Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 216



 

 

Henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmä

 

Khall 13.10.2026 § 216  

691/01.02.01.02/2026  

 

Valmistelija HR-asiantuntija Miia Kettunen, p. 044 – 7255 292

 

Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) II luvun 13 § sekä kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) osion G 3 § 3 momentin sekä 12 §:n mukaisesti henkilökohtaisen lisän maksamisessa noudatetaan KVTESin määräyksiä.

 

Henkilökohtaisen lisän myöntäminen perustuu pääsääntöisesti työntekijän tai viranhaltijan työsuorituksen arviointiin, jonka perusteet määritellään paikallisesti. KVTESin II luvun 13 § 6 momentin mukaan arviointiperusteista neuvotellaan paikallisesti pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa. Arviointijärjestelmän tavoitteena on varmistaa henkilöstön tasapuolinen, yhdenmukainen ja oikeudenmukainen arviointi sekä kannustava palkkaus. Työnantaja päättää henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmän hyväksymisestä.

 

Henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmästä on neuvoteltu paikallisesti.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana

 

Päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus päättää, että Kuhmon kaupunki ottaa käyttöön Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 13 §:n sekä kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen osion G 3 §:n 3 momentin sekä 12 §:n henkilökohtaisen lisän arviointijärjestelmän liitteiden mukaisesti.

Merkitään, että Antti Komulainen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.