RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite4 | Hallintosääntö marraskuu 2023 |
Hallintosäännön muuttaminen
Khall 07.11.2023 § 281
Valmistelija Hallintojohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin. Kuntalain 12 luku sisältää säännökset kunnan päätöksenteko- ja hallintomenettelystä. Perussäännökset valtuuston kokoontumisesta ovat kuntalaissa, mutta muiden toimielinten kohdalla kokousmenettely perustuu pääosin hallintosäännön määräyksiin.
Hallintosääntö ohjaa kunnan toimintaa. Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalaissa luetellaan. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä.
Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista, päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn liittyvistä seuraavista asioista sekä valtuuston toimintaan liittyvistä seuraavista asioista.
Hallintojohtajan tultua valituksi kaupunginjohtajan virkaan kaupunkiorganisaatiossa on tehty valmistelua tehtävien hoitamisesta jatkossa. Muutoksessa yksi johtajan virka vähenee Kuhmon kaupungin organisaatiossa.
Jatkossa Kuhmon kaupungilla ei ole enää molempia virkoja eli hallintojohtaja ja talousjohtaja, vain yksi henkilö rekrytoidaan. Tekemällä muutoksia viranhaltijoiden tehtäväkuvaan muutos on mahdollinen. Viranhaltijoiden tehtävänimikkeitä ei muuteta.
Hallintosäännön muuttamisen keskeiset asiat ja kohdat ovat seuraavat:
Hallintojohtajan virka säilyisi ja talousjohtajan virka tultaisiin lakkauttamaan. Uuden hallintojohtajan valinnassa tultaisiin korostamaan vahvaa talousosaamista. Hallintojohtajalla olisivat jatkossa myös henkilöstöasiat ja talousasiat. Hakuilmoituksessa mainittaisiin, että tuleva hallintojohtaja saa vahvan tuen HR-asiantuntijalta, controllerilta, kaupunginjohtajalta, johtoryhmältä ja palvelusihteereiltä
Elinkeinopäällikkö toimisi vetovoimaisuuden palvelualueen johtajana. Tehtävä sitoisi aikaa liikaa kaupunginjohtajalta ja olisi pois muista tehtävistä. Virkanimikettä ei muuteta.
Työllisyysasiantuntija toimisi työllisyyden edistämisen palvelualueen johtajana. Virkanimikettä ei muuteta.
Sivistystoimenjohtajalle lisättäisiin hyvinvointityön johtaminen.
Kaupunginjohtajalle lisättäisiin mökkiläistoimikunnan vetäminen sekä turvallisuus- ja varautumisasiat, tietohallinta- ja laajakaista-asiat sekä kuntademokratiayhdyshenkilön tehtävät. Kaupunginjohtajan palkkaan ei tule muutosta. Kaupunginjohtajalle päätettäviä asioita (viranhaltijapäätökset) siirrettäisiin aikaisemmasta hallintojohtajan sekä talousjohtajan ratkaisuvallasta.
Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävä siirtyisi tiedonhallinnan asiantuntijalle. Hankintatoiminnan ohjaus ja kehittäminen siirtyisi kuljetussuunnittelijalle. Controllerin tehtävään lisätään vahva tuki hallintojohtajalle talousasioissa. Keskusvaalilautakunnan sihteeri valitaan kuhunkin vaaliin aina erikseen, joten sitä ei mainita hallintosäännössä. Kuljetussuunnittelijan ja controllerin tehtävät ovat työsopimussuhteisia, joten asiaa ei mainita hallintosäännössä.
Hallintosääntöön esitetään tehtäväksi myös joukko muita muutoksia. Lisättävät / muutettavat kohdat ja asiat ovat punaisella fontilla ja poistettavat kohdat on merkitty yliviivauksella.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön muuttamisen liitteen mukaisesti. LIITE.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 13.11.2023 § 72
740/00.02.00/2023
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |