Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 04.04.2024/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

HyvSivva 04.04.2024 § 38  

159/00.02.12/2024  

 

Valmistelija Hyvinvointiaktivaattori Riikka Kähkönen, riikka.kahkonen@kuhmo.fi

 

Kainuun hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt käynnistää sosiaalihuoltolain mukaisen hyvinvointialueen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvan päihteitä ongelmallisesti käyttävien henkilöiden päiväkeskustoiminnan vuoden 2024 aikana. Päätöksen mukaan Kainuun hyvinvointialue käynnistää päiväkeskuspalvelun pienimuotoisesti omana palvelutuotantona. Palvelua tullaan toteuttamaan huomioiden toimialueiden yhteistyö sekä yhteistyö järjestöjen, seurakunnan ja kaupungin kanssa. Palvelu tulee käynnistymään Kajaanissa. Palvelun käyttöä ja palvelun tarvetta tullaan arvioimaan koko hyvinvointialueen laajuisesti. Linkki: Kainuun hyvinvointialueen aluehallituksen 15.1.2024 § 8 päätös

 

Kuhmon ehkäisevän päihdetyön ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto käsitteli asiaa kokouksessaan 12.10.2023, jolloin päihdeasiakkaiden päiväkeskustoiminnan järjestämistä valmisteltiin Kainuun hyvinvointialueen työryhmän toimesta. Kuhmon ehkäisevän päihdetyön ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto esitti tuolloin huolensa, että päiväkeskus päihdetyön palveluna järjestetään ainoastaan Kajaaniin. Kokouksessa tuli esille myös, että nuorille suunnattuja ryhmätoimintoja tarjotaan ainoastaan Kajaanissa. Verkosto totesi, että on mahdotonta olettaa, että esimerkiksi edellä mainitut kuhmolaiset kohderyhmät kulkisivat ryhmätoiminnoissa Kajaanissa. Verkosto välitti huolensa Kuhmon hyvinvointijohtoryhmälle, ja pyysi johtoryhmää keskustelemaan olisiko Kuhmon hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnalla mahdollisuus lausua hyvinvointialueelle kainuulaisten yhdenvertaisesta kohtelusta.

 

Kuhmon hyvinvointijohtoryhmä käsitteli Kuhmon ehkäisevän päihdetyön ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston huolenaiheen kokouksessaan 5.2.2024, jolloin käytössä oli jo Kainuun hyvinvointialueen aluehallituksen päätös 15.1.2024 § 8. Hyvinvointijohtoryhmässä todettiin, että myöskään nuorten yksilötason paikkoja ei ole paikkakunnallamme olemassa, kun polkuparit ovat poistuneet käytöstä Kuhmosta. Lanu-työryhmä toimii Kajaanissa.

 

Kuhmon hyvinvointijohtoryhmä esittää Kuhmon hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnalle, että valiokunta pyytää Kainuun hyvinvointialuetta selvittämään ja antamaan vastauksensa:

 

  1. Miten ja millaisella aikataululla Kainuun hyvinvointialueen järjestämät päihteitä ongelmallisesti käyttävien henkilöiden päiväkeskustoiminta sekä nuorille suunnatut ryhmätoiminnot olisivat mahdollisia tarjota kattamaan kaikki kainuulaiset ko. palvelua tarvitsevat asuinpaikastaan riippumatta? Milloin toiminta käynnistyy Kuhmossa?
  2. Voisiko nuorten yksilötason tukipaikoista tiedottaa myös kuntatason toimijoita etenkin sivistystoimessa?

 

Kuhmon hyvinvointijohtoryhmä esittää edelleen hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnalle, että valiokunta pyytää kannanotossaan hyvinvointialueen toimijoita huomioimaan kainuulaisten yhdenvertaisen kohtelun ja ottamaan päätöksissään huomioon etenkin haavoittuvassa asemassa olevien palvelun tarvitsijoiden realistiset mahdollisuudet saavuttaa tarvitsemansa palvelut, etäisyydet huomioiden.

 

Esittelijä vs. Sivistystoimenjohtaja Kyllönen Marjut

 

Päätösehdotus

 Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää pyytää hyvinvointialueelta selvitystä em. asioista.

 

Asiantuntijana kuultiin hyvinvointiaktivaattori Riikka Kähköstä.

 

Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan kuulumaan seuraavasti:

 

Muutettu päätösehdotus

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen sillä lisäyksellä, että kohta 2 kuuluu: Voisiko nuorten yksilötason hoito- ja tukipalveluista tiedottaa myös kuntatason toimijoita etenkin sivistystoimessa?

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa