Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 142

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kuhmon kaupungin edustajan ja varaedustajan nimeäminen Kainuun alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmään

 

HyvSivva 07.12.2023 § 142  

802/00.04.01/2023  

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, p. 044 081 9996

 

Hyvinvointialueen on yhdessä alueensa kuntien kanssa muodostettava alueellinen opiskeluhuollon yhteistyöryhmä. Jos hyvinvointialueella on kunnan lisäksi muita koulutuksen järjestäjiä, heidän tulee olla edustettuina yhteistyöryhmässä. Yhteisryhmässä tulee lisäksi olla alaikäisten vanhempien tai huoltajien sekä opiskelijoiden edustajia sekä tarvittaessa muita yhteistyötahoja.

 

Yhteistyöryhmä toimii hyvinvointialueen ja sen alueella toimivien koulutuksen järjestäjien yhteistyöelimenä.

 

Kainuun hyvinvointialuejohtaja on 6.9.2023 §.63 tehnyt päätöksen alueellisen opiskeluhuoltosuunnitelman valmistelutyöryhmän perustamisesta. Valmistelutyöryhmän toiminta lakkaa, kun alueellinen yhteistyöryhmä on perustettu.

 

Kainuun hyvinvointialue pyytää nimeämisehdotukset kuntien koulutuksen järjestäjien opiskeluhuollon edustajasta ja varajäsenestä Kainuun alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmään, joka on osa perhekeskuksen johto/ohjausryhmää.

 

Koulutuksen järjestäjien opiskeluhuollon edustajien lisäksi pyydetään koulutuksen järjestäjiltä nimeämisehdotuksia alaikäisten vanhempien tai huoltajien edustajasta ja varajäsenestä koulujen vanhempainyhdistyksistä.

 

Edelliseen kappaleeseen liittyen todetaan, että Kuhmossa ei ole vanhempainyhdistyksiä.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Vilén Eila

 

Päätösehdotus

 

 Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää nimetä Kuhmon edustajaksi alueelliseen opiskeluhuollon yhteistyöryhmään Tuupalan yhtenäiskoulun apulaisrehtorin ja hänen varaedustajakseen yhtenäiskoulun oppilaanohjaajan.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päätti nimetä Kuhmon edustajaksi alueelliseen opiskeluhuollon yhteistyöryhmään Tuupalan yhtenäiskoulun apulaisrehtorin ja hänen varaedustajakseen yhtenäiskoulun oppilaanohjaajan.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa