RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaseudun neuvottelukunta
Muistio 10.11.2022/Asianro 55
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Petoasiat
Maasneu 10.11.2022 § 55
Päätösehdotus
Kuhmon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kimmo Piiraisen puheenvuoro ajankohtaisista petoasioista
Päätös Maaseutusihteeri Janne Ylijoki kertoi, että petovahinkoja on tullut koirille tämän syksyn aikana, viimeisimmät edellisenä viikonloppuna. Susia on käytännössä koko Kuhmon alueella, eikä esim. koiran käyttö metsästyksessä ole käytännössä turvallista missään päin Kuhmoa tällä hetkellä.
Kimmo Piirainen kertoi, että Martinvaaran pihasudet ovat palanneet, vaikka ne saatiin väliaikaisesti karkotettua. Pihasusille tullaan hakemaan kaatolupia, samoin kannanhoidollisen metsästyksen lupia tullaan hakemaan.
Kuhmon alueella arvioidaan olevan kymmeniä susia. Lauvus-Vepsä alueella liikkuu arviolta kolme susilaumaa.
Tytti Määttä kertoi, että suurpetotyöryhmän kokoontumisessa 10.11. päätettiin tehdä kysely kuntalaisille. Kyselyssä kuullaan tasapuolisesti eri osapuolia. Haaska-asiaan tullaan ottamaan kantaa ja perehdytään monipuolisesti aiheeseen eri puolilta. Aiheesta järjestetään keskustelutilaisuus, alustavasti helmikuussa. Kuhmon kaupunki muodostaa kantansa asiassa.
Tassu-järjestelmää kehotetaan käyttämään. Samoin susien DNA-keräykseen osallistuminen olisi toivottavaa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |