RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maaseudun neuvottelukunta
Muistio 07.10.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Muut asiat
Maasneu 07.10.2026 § 9
Päätös Teiden kunto ja kunnossapidon taso huolestuttaa maaseudun asukkaita. erityisesti nostettiin esiin Kellojärventien kunto, joka on valtion hoitama tie. Hyrynsalmentielle on saatu parannuksia osin maaseudun neuvottelukunnan ansiosta. Neuvottelukunnalta toivottiin edelleen tukea Kellojärventien kuntoon saattamiseen, myös puolustusvoimilta toivotaan tukea, koska tie on Vuosangan harjoitusalueelle tärkeä kulkuväylä. Myös Kekkostien kunto herättää huolta. Kaikki mainitut tiet ovat valtion hoitamia teitä, eikä niihin kaupungilla ole määräysvaltaa, mutta kaupunki voi nostaa asioita esiin dialogissa elinvoimakeskuksen kanssa.
Ylä-Vieksillä on ollut tänä vuonna kylätyöntekijä neljän kuukauden ajan. työntekijän palkkaus on saatu katettua asiakkailta perityillä maksuilla. Palkkaaminen kuitenkin vaatii, että yhdistyksellä on oltava jonkun verran varoja, että palkka ja eläkemaksut ym. saadaan hoidettua asianmukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |