RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 53
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Kvalt 12.10.2026 § 53
Kuhmon Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite:
”Kuhmon talouden pitkän tähtäimen suunnittelu
Kuhmon kaupungin virkamiesten ja poliittisten päättäjien keskeinen huoli on jo pitkään ollut talouden tasapainottaminen vastaamaan kunnallista budjettitaloutta ja säännöksiä sekä samalla palvelutason säilyttäminen. Viranhoitajien ja muiden työntekijöiden sekä luottamushenkilöitten ponnistelut eivät ole johtaneet pysyviin tuloksiin.
Kunnallistaloudessa tavoitellaan tasapainossa olevaa talousarviota, mikäli sitä ei saavuteta, on miinukset korjattava kahden seuraavan vuoden aikana. Näin on Kuhmossa pystytty tekemään. Tässä taloudenpidossa on tähtäin kuitenkin liian lähellä.
Ainoat pitkän tähtäimen ennusteet liittyvät väestönkehitykseen, joka tilastoidaan huolellisesti ja jonka ennusteet kantavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ne eivät ole Kuhmoa ilahduttaneet. Ennustettua väestön vähenemisestä seuraava elinvoiman haihtuminen ei voi olla Kuhmon ainoa tulevaisuudennäkymä.
Kuhmon kaupungilla on runsaasti sijoitusvarallisuutta, ns. sähkömiljoonat. Tätä varallisuutta on otettu käyttöön vain vähäisessä määrin ja se on kasvanut hyvässä hoidossa. Talouden tasapainottamisessa on voitukin nojautua tähän sijoitusvarallisuuteen, mutta varallisuus on osa kaupungin tasetta, varsinaisen käyttötalouden ulkopuolella. Varojen käyttötarkoitukseksi on määritelty tulevat investointitarpeet. Mitä ne voisivat olla?
Esitämme, että kaupungin taloussuunnittelussa otetaan käyttöön normaalin budjettitalouden vaatimien suunnitelmien ohella myös 10 vuoden tähtäimellä toteutettava suunnittelu.
Kuhmossa 12. lokakuuta, 2026
Kuhmon Kokoomuksen valtuustoryhmä
Matti-Jussi Pollari
Taimi Komulainen
Kari Juntunen”
Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi muut asiat tietoonsa saatetuksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |