RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 52
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuhmon kaupungin sijoitussuunnitelman päivittäminen
Khall 28.09.2026 § 207
Valmistelija Hallintojohtaja Kyllönen Pinja, puh. 044 7255223
Kuhmon kaupunki on perustanut 21.2.2002 valtuuston päätöksellä §18 kehittämisrahaston, jonka alkupääoma oli 12.500.000,00 euroa. Rahaston tarkoituksena on edistää elinkeinoelämää, vetovoimaisuutta ja varmistaa Kuhmo-strategian mukaisten merkittävien peruspalveluinvestointien rahoitusta. Rahastoa voidaan kartuttaa tilinpäätöksen yhteydessä tilikauden tuloksen sallimissa rajoissa vaihtuviin vastaaviin kirjattujen sijoitusten tuotolla.
Rahaston varat on sijoitettu rahoitusarvopapereihin kirjattuihin sijoituksiin rahamarkkinoille. Rahaston hallinnosta vastaa kaupunginhallitus. Varat ovat vastapainona kaupungin lainakannalle. Tavoitteena on, että varat sijoitetaan tuottavasti ja turvaavasti kaupunginvaltuuston hyväksymän sijoitussuunnitelman mukaisesti.
Kaupungin sijoitussuunnitelma ohjaa Kuhmon kaupungin sijoitustoimintaa likvidien ja pitkäaikaisten kassavarojen sekä rahastojen pääomien osalta. Sen tavoitteena on ohjata kaupungin sijoitussalkkujen varojen sijoittamista määrittelemällä sijoitustoimintaa koskevat säädökset ja ohjeet, tarkoitus ja tavoitteet, sijoitusperiodi, rajoitukset ja riskisäännöt.
Kuhmon kaupungin sijoitusvarallisuuden hoito on tarkoitus kilpailuttaa loppuvuoden 2026 aikana, ja kaupunki on hankkinut tätä varten 10.09.2026 tehdyllä hankintapäätöksellä 623/02.00/2026 sijoitusvarallisuuden kilpailutuksen hankintakonsulttipalvelun Varallisuudenhoito Viisaus Oy:ltä.
Jotta kaupungin sijoitusvarallisuuden hoito saadaan kilpailutettua tehokkaasti, kaupungilla on tarve päivittää sijoitussuunnitelmansa ennen tätä. Asiantuntijana sijoitussuunnitelman päivittämisessä on käytetty Varallisuudenhoito Viisaus Oy:tä.
Päivitetty sijoitussuunnitelma on löydettävissä liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn Kuhmon kaupungin sijoitussuunnitelman.
Merkitään, että asiantuntijoina kuultiin Varallisuudenhoito Viisaus Oy:n edustajia Marko Veikkolaa, Antti Rusasta ja Ville Kettusta.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 12.10.2026 § 52
645/00.02.01/2026
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Merkitään, että asiantuntijoina kuultiin Varallisuudenhoito Viisaus Oy:n edustajia Marko Veikkolaa, Antti Rusasta ja Ville Kettusta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |