RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 220
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Jani Kyllösen eronpyyntö Kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä
Khall 13.10.2026 § 220
659/00.02.01/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Kyllönen Pinja, puh. 044 7255223
Jani Kyllönen on toimittanut 28.09.2026 eronpyynnön Kuhmon kaupungin Kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä. Syynä on paikkakunnalta pois muutto.
Kuntalain 70.3 §:n perusteella luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Kaupunginvaltuuston päätäntävaltaan kuuluu eron myöntäminen Kyllöselle.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Jani Kyllöselle eron Kuhmon kaupungin Kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä siten, että ero astuu voimaan välittömästi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |