Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 15.06.2026/Asianro 38


Liite2 Kokousaikataulu 2026-2027 Kaupunginvaltuusto final

 

Kaupunginvaltuuston kokousaikataulu 2026 - 2027

 

Khall 09.06.2026 § 136 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kyllönen Pinja, puh. 044 7255223

 

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallintosäännössä ei ole määräyksiä kokoontumisajoista. Valtuusto päättää kokoontumisajoistaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana

 

Päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuuston kokoukset 2026–2027 / toukokuun loppuun saakka pidetään liitteessä mainittuina ajankohtina. Liite.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Kvalt 15.06.2026     

377/00.02.01/2026  

 

 

 

Päätös