RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vartiuksen pohjavesialueen suojelusuunnitelma
Elinvval 22.01.2025 § 6
Valmistelija Lisätietoja antaa tekninen johtaja, puh. 0447255254
Kuhmon kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2023 (§ 85) hyväksynyt Kuhmon vuoden 2024 talousarvion investointiosassa Vartiuksen pohjavesialueen suojelusuunnitelman laatimisen ja varannut sen tekemiseen 10000 € määrärahan. Kainuun ELY keskus oli tehnyt 28.08.2023 hankkeelle avustuspäätöksen, jossa Kainuun ELY-keskus sitoutuu avustamaan hankkeen toteutuneita kustannuksia 50%:n osuudella, kuitenkin enintään 5000 € maksuosuudella.
Kaupunki on teetättänyt Vartiuksen pohjavesialueen suojelusuunnitelman Savonia ammattikorkeakoulun opiskelijan opinnäytetyönä. Kuhmon kaupungin ja Kuhmon VesiEnergia Oy:n henkilöstö on ollut ohjaamassa opinnäytetyön suorittamista ja lisäksi apuaan ovat antaneet Kainuun ELY-keskuksen henkilöstö.
Opinnäytetyö valmistui ja se otettiin hyväksytysti vastaan 8.11.2024 Kuhmon kaupungin ja Kainuun ELY-keskuksen viranhaltijoiden toimesta.
Kuhmon kaupunki haki hankkeelle myönnetyn avustuksen maksatusta 17.12.2024. Hankkeen lopulliset kustannukset olivat 6017,00 €, josta avustusta haettiin 3008,50 €.
Vartiuksen pohjavesialueen suojelusuunnitelman hyväksyy hallintosäännön 29 §:n mukaisesti Kuhmon elinvoimavaliokunta ja suunnitelma saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle.
Esittelijä Tekninen johtaja Juntunen Jari
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta päättää hyväksyä Vartiuksen pohjavesialueen suojelusuunnitelman ja saattaa sen kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Khall 03.02.2025 § 47
24/11.03.05/2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä ao. suojelusuunnitelman tiedokseen.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |