Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 46


 

 

Selvitys kaukolämpöverkoston mahdollisesta laajentamisesta Kalevalankankaalle

 

Khall 03.02.2025 § 46  

54/10.03.01.03.00/2025  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kyllönen Pinja, puh. 044 7255223

 

Kuhmon kaupungin strategian yhtenä painopistealueena on matkailun kehittäminen. Kuhmon matkailun Master Plan hankkeen tehtävänä on kehittää Kuhmon matkailua monella tasolla. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on löytää investoreita, jotka ovat halukkaita rakentamaan Kalevalankankaalle korkeatasoisia loma-asuntoja ympärivuotiseen käyttöön.

 

Hankkeen edistämiseen on perustettu kaupunginhallituksen nimeämä investorityöryhmä ns. ”nyrkki”. Investorityöryhmä on tehnyt aikataulutetun suunnitelman toimenpiteistä vastuineen. Jotta investoreita on mahdollista saada, niin kaupungilla ja kaupungin omistamilla yhtiöillä pitää olla selkeät suunnitelmat esittää aikatauluineen mm. infrasta, rakennustapaselostuksesta, operoinnista, rakennuspaikoista tarvittavine tietoineen sekä energiaratkaisuista.

 

Kilpailukykyinen energiaratkaisu on keskeinen vetovoimatekijä investorien suuntaan. Tämän vuoksi on ”nyrkissä” tehty vertailulaskelmia alueellisen lämpölaitoksen ja nykyisen kaukolämpöverkoston osalta. ”Nyrkissä” käydyn keskustelun pohjalta on päädytty selvittämään lisää kaukolämpöverkoston laajentamista Kalevalan kankaalle. Alustavien laskelmien mukaan kaukolämpöverkoston laajentaminen Kalevalan kankaalle maksaisi n. 1,5 milj.€. Tavoitteena olisi saada mahdollisimman paljon uusia liittyjiä, jos päädytään laajentamaan nykyistä kaukolämpöverkostoa.

 

Kuhmon kaupungin tytäryhtiö Kuhmon VesiEnergia Oy on toimija, joka investoinnin suorittaisi. Osakeyhtiö toimii osakeyhtiölain mukaisesti liiketoiminnallisin perustein kannattavuus ja kilpailukyky huomioiden. Yhtiön näkökulmasta on tärkeää saada mukaan laajasti uusi liittyjiä, jos investointi toteutetaan. Yhtiölle on myös erittäin tärkeää, että omistajan eli kaupungin tahtotila on toteuttaa investointi riskit tunnistaen.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana

 

Päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus suosittelee Kuhmon VesiEnergia Oy:tä tekemään pikaisesti tarvittavat selvitykset kaukolämpöverkoston mahdollisesta laajentamisesta Kalevalankankaalle, investointisuunnitelman aikatauluineen sekä laskelman investoinnin vaikutuksesta kaukolämmön hintaan. Mahdollinen investointipäätös tehdään osakeyhtiönlain, yhtiöjärjestyksen, yhtiön strategian sekä kaupungin konserniohjeen ja hallintosäännön mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Merkitään, että Seija Lukkarinen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.