Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 34


 

Muutosesitys vuoden 2024 investointiohjelmaan

 

HyvSivva 19.09.2024 § 98 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Niina Kähkönen p. 044 7255317

 

Kuhmon varhaiskasvatus ja esiopetus käyttävät tällä hetkellä asiakasjärjestelmänä Pro-Consona päivähoito-ohjelmistoa, jonka käyttö ohjautuu Kainuun hyvinvointialueen palvelimen kautta ja tätä ennen Kainuun Soten palvelimelta.  Kainuun Hyvinvointialue on ilmoittanut, ettei palvelin voi toimia enää heidän tiloissaan 1.1.2025 alkaen. Palvelimen siirtoa Atean ylläpitämään palvelinsaliin on selvitetty, mutta tästä vaihtoehdosta on luovuttu. Kuhmon varhaiskasvatus on irtisanoutunut Pro-Consona/ CGI-Vesa tuotantosopimuksesta siten, että ohjelman käyttö päättyy Kuhmossa 31.12.2024. 

 

Kuhmon varhaiskasvatus on kevään 2024 aikana tehnyt yhteistyötä Kainuun varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa ja selvitellyt mahdollisten toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönottoa yhteisellä kilpailutuksella. Kainuun varhaiskasvatuksen toimijoiden yhteisessä keskustelussa ja ohjelmien vertailussa parhaaksi järjestelmäksi on valikoitunut e-Vaka toiminnanohjausjärjestelmä. Kyseinen toiminnanohjausjärjestelmä on suurten kaupunkien yhdessä kehittämä ja ohjelma perustuu avoimeen lähdekoodiin, joka on vapaasti kuntien käytettävissä. Ohjelman käyttöönotto, ylläpito ja tukipalvelut on sen sijaan hankittava erikseen. 

 

Sastamalan kunta on kilpailuttanut (sivistyslautakunta 31.1.2024 § 8) e-Vakaan liittyvät käyttöönoton, ylläpidon ja hankinnan palvelut vähintään kolmen kalenterivuoden ajalle. Kuhmon kaupungin on mahdollista liittyä kilpailutukseen ja hankkia siten käyttöön eVaka-järjestelmä sopimuslaajennuksena vähintään kolmeksi vuodeksi. 

 

Projektitoimituksen kustannukset ovat 39 000 euroa (alv 0%) ja ylläpito- ja tukipalveluiden kustannukset ovat 680 €/kk (alv 0%). Liittymismaksu on suoritettava vuoden 2024 aikana. Muutoksen takaisinmaksuaika nykyisiin kustannuksiin verrattuna olisi noin yksi vuosi, minkä jälkeen käyttömenoihin syntyisi säästöä. Lopullisen säästön suuruus riippuu mahdollisesta pienkehityksen tarpeesta, joka laskutetaan tuntiperusteisesti. Talousarviossa vuodelle 2024 varhaiskasvatus ei ole varautunut toiminnanohjausjärjestelmän muutoksesta tuleviin ylimääräisiin kustannuksiin.

 

Kuhmon kaupungin 2024 investointiohjelmassa on hankkeita, joista kaikki eivät tule toteutumaan tänä vuonna, joten määrärahoja olisi siirrettävissä. Kasvun ja oppimisen palvelualueen pyyntönä on, että hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta esittää Kuhmon kaupunginhallitukselle ja edelleen Kuhmon kaupunginvaltuustolle lupaa siirtää investointiohjelmasta määrärahoja varhaiskasvatuksen e-Vaka projektitoimituksen aloituskustannuksiin 39.000 euroa (alv 0%) vuodelle 2024.

 

 

Varhaiskasvatuksen johtajan esitys:

 

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 39 000 €:n (alv 0%) siirtämisestä muista vuonna 2024 toteutumatta jäävistä investointiohjelman määrärahoista Kasvun ja oppimisen palvelualueen käyttöön varhaiskasvatuksen e-Vaka toiminnanohjausjärjestelmän hankkimista varten.

 

 

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Kyllönen Marjut

 

Päätösehdotus

 

 Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edel-leen kaupunginvaltuustolle 39 000 €:n (alv 0%) siirtämisestä muista vuonna 2024 toteutumatta jäävistä investointiohjelman määrärahoista Kasvun ja oppimisen palvelualueen käyttöön varhaiskasvatuksen e-Vaka toiminnanohjausjärjestelmän hankkimista varten.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen.

Merkitään, että asiantuntijana kuultiin varhaiskasvatusjohtaja Niina Kähköstä.

 

 

 

Khall 08.10.2024 § 184 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana

 

Päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle 39 000 €:n (alv 0%) siirtämisestä muista vuonna 2024 toteutumatta jäävistä investointiohjelman määrärahoista Kasvun ja oppimisen palvelualueen käyttöön varhaiskasvatuksen e-Vaka toiminnanohjausjärjestelmän hankkimista varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Varhaiskasvatuksen johtaja Niina Kähkönen esittelemässä muutosesityksen.

Rakennustarkastaja-tilapalvelupäällikkö Harri Piirainen §184 jälkeen ja ennen §185 asiantuntijana hallinto-oikeuden hylkäämää kaupunginhallituksen valitusta koskien.

 

 

 

Kvalt 21.10.2024 § 34  

496/02.02.02/2024  

 

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.