RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimavaliokunta
Pöytäkirja 30.10.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kansanmusiikkijuhla Sommelon oikaisuvaatimus
Elinvval 30.10.2024 § 67
481/02.05.01.02/2024
Valmistelija Tekninen johtaja, puh. 0447255254 ja tilapalvelupäällikkö, puh. 0447255257
Musiikkiyhdistys Pro Sommelo ry on 2.7.2024 tehnyt oikaisuvaatimuksen elinvoimavaliokunnalle palveluvastaavan viranhaltijapäätöksestä, jossa yhdistys esittää, että kaupunki jättäisi veloittamatta Sommeloa Piilolan koulun tilojen käytöstä.
Perusteluinaan yhdistys esittää, että yhdistyksen ja kaupungin välisessä sopimuksessa ei yksiselitteisesti käy selväksi mitä sopimuksen kohdassa 5. tarkoitetaan: ”Kaupungin myöntämä tuki käytetään kuhmolaisten työntekijöiden palkkaamiseen ja Kuhmon kaupungin ja tytäryhtiön omistaman kiinteistön tilavuokriin.” Lisäksi yhdistys kritisoi Piilolan koulun tiloja, joka oli osittain varastokäytössä ja yhdistys oli joutunut tyhjentämään, järjestelemään ja siivoamaan tilat. Yhdistys korostaa, että vaikka kaupungin ja yhdistyksen välinen sopimus ei ole toteutunutkaan täysin, niin yhdistys on edistänyt Kuhmon kaupungin strategian mukaisia kulttuuriarvoja, antanut oman työpanoksensa torilavan suunnitteluun ja matkamessuilla markkinoinut ahkerasti ja pyyteettömästi koko Kuhmoa, ei vain Sommeloa.
Tilapalvelut on kaupungilla tilavuokrapäätöstään tehdessään noudattanut Kuhmon kaupungin tilavuokria, jotka on määritelty kaupunginhallituksessa 24.6.2020 §170 ja elinvoimavaliokunnassa 13.3.2022 §11 ja 13.3.2024 §13. Lisäksi tilapalveluiden käsityksen mukaan po. sopimuksen kohdan 5 asiakohdassa puhutaan selkeästi myös kaupungin omistamista tiloista.
Tilapalvelut on tarjonnut yhdistykselle myös tilojen siivouspalvelua SOL siivouspalvelujen suorittamana, mutta yhdistys oli miettinyt käyttöön otettavia tiloja niin pitkään, ettei SOL siivouspalvelut ole pystynyt järjestämään siivousta loppuvaiheessa ennen tapahtumaa. Palveluvastaava on myös järjestänyt siivousvälineet yhdistykselle ja ohjeistanut sitä myös siivouksen osalta.
Musiikkiyhdistys Pro Sommelo Ry:n ja kaupungin välinen sopimus on tarpeen tarkastella ja päivittää uudelleen vastaamaan nykyistä toimintaa ja tarpeita.
Esittelijä Tekninen johtaja Juntunen Jari
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen. Perusteluinaan valiokunta esittää, että tilavuokrauspäätöstä tehtäessä on noudatettu Elinvoimavaliokunnan vahvistamaa kaupungin tilavuokrahinnastoa ja että Kuhmon kaupungilla ja Musiikkiyhdistys Pro Sommelo ry:llä on sopimus, jonka mukaan kaupungin antama tuki käytetään kuhmolaisten työntekijöiden palkkaamiseen ja Kuhmon kaupungin tai tytäryhtiön omistaman kiinteistön tilavuokriin.
Elinvoimavaliokunta edellyttää Musiikkiyhdistys Pro Sommelo ry:tä käymään neuvottelut Kuhmon kaupunginhallituksen kanssa po. sopimuksen päivittämiseksi ennen seuraavaa musiikkitapahtumaa, jotta jatkossa tilojen vuokrausasiat ja mahdolliset muut asiat olisivat selkeät molemmille osapuolille.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |