RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.07.2024/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuhmon Nuorisoseura ry:n anomus avustuksesta Kelon vuokraukseen
Khall 09.07.2024 § 142
301/02.05.01.02/2024
Valmistelija Vt. hallintojohtaja Kyllönen Pinja, puh. 044 7255223
”AVUSTUS KELON VUOKRAUKSEEN
Kuhmon Nuorisoseura ry toteuttaa näytelmän ”Viimeiset kiusaukset”, jonka ensi-ilta on 26.7.2024. Teatterin esityspaikkana on poikkeuksellisesti Kelo, koska se on katettu tila ja siten sään aiheuttamisen ongelmien osalta turvallisempi ympäristö onnistuneen lopputuloksen toteutukseen. Siinä on myös paremmat WC-tilat, kuin kesäteatterillamme. Yleisössä oletamme olevan paljon vanhempia henkilöitä. Keloa tarvitaan näytelmän harjoituksiin 3.-12.6. ja 15.-25.7.2024. Esityksiä on 18.8. saakka.
Kuhmon kaupungin Kaupunkialueen palvelualueen Tekninen johtaja on tehnyt käyttövuoropäätöksen 4.1.2024 6/02.07.00/2024 vuokraamisesta. Käyttövuoroista peritään vuokraa 3.467,00 € (sis. alv).
Anomme Kuhmon kaupungilta, että saisimme avustuksen vuokraa vastaavaa summaa 3.467,00 €
Toiminnallamme laajennamme Kuhmon kulttuuritarjontaa ja uskomme esityksen kiinnostavan kaupunkimme rajojen ulkopuolella. Markkinoin yhteydessä tuomme esille myös Kuhmon muuta tarjontaa mm. www.visitkuhmo.fi sivua esille tuomalla.
Toivomme teidän suhtautuvan myönteisesti anomukseemme.
Kuhmon Nuorisoseura ry;n tilinumero on FI64 5177 0020 0824 97.
Yhteistyö terveisin
Kuhmon Nuorisoseura ry
TUOMO MÄÄTTÄ AILA AHTONEN
Tuomo Määttä Aila Heikkinen
puheenjohtaja sihteeri”
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että avustusta ei myönnetä. Talousarviossa ei ole määrärahaa kesäteatteritoiminnan tukemiseen.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |