Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 76



 

 

Yhtenäiskoulun rehtorin viran (nro 301) täyttäminen

 

HyvSivva 13.06.2024 § 76  

330/01.01.01.01/2024  

 

Valmistelija vs. sivistystoimenjohtaja Marjut Kyllönen puh. 044 7105124

 

Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virka (nro 301) on tullut avoimeksi rehtorin siirryttyä toiseen virkaan Kuhmon kaupungissa. Viran hoito alkaa viransijaisuutena ajalla 1.8.-31.10.2024 ja jatkuu toistaiseksi voimassa olevana virkana 1.11.2024 alkaen. Rehtorin tehtäviin kuuluu Tuupalan yhtenäiskoulun johtamisen lisäksi toistaiseksi myös kahden kyläkoulun esimiestehtävät. Hallintosäännössä on määritelty yhtenäiskoulun rehtorille kuuluvia tehtäviä.

 

Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (14.12.1998/986) mukaisesti. Perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

 

Hallintosäännön 42 §:n mukaan Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta

valitsee koulujen rehtorit ja apulaisrehtorit vakinaisiin virkoihin. Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päätti kokouksessaan 25.4.2024 §:ssä 53 perustaa valintatyöryhmän yhtenäiskoulun rehtorin rekrytointiin.

 

Yhtenäiskoulun rehtorin virka on ollut Kuntarekryssä julkisesti haettavana 7.4.-23.4.2024 välisen ajan. Määräaikaan mennessä yhtenäiskoulun rehtorin virkaa haki viisi hakijaa.

 

Haastatteluun kutsuttiin hakemuksista tehdyn vertailun perusteella kolme hakijaa, joista kaksi pyydettiin soveltuvuusarviointiin. Soveltuvuusarvioinnit eivät toteutuneet.

 

Rekrytoinnin keskeytymisen vuoksi yhtenäiskoulun rehtorin virka avattiin Kuntarekryssä uudelleen haettavaksi ajalla 7.5.-21.5.2024. Virkaan oli haettava uudella hakemuksella.

 

Toisella hakukierroksella määräaikaan mennessä yhtenäiskoulun rehtorin virkaa haki neljä hakijaa. Kaikilla hakijoilla on tehtävän edellyttämä kelpoisuus.

 

Hakemuksista tehdyn vertailun perusteella haastatteluun pyydettiin kaksi hakijaa. Haastattelut pidettiin 23.5.2024. Valintatyöryhmä päätti haastattelujen jälkeen, että molemmat hakijat pyydetään soveltuvuusarviointiin.

 

Koulutusavain Oy:n PsM Olavi Haataja esitteli 6.6.2024 soveltuvuusarvion tulokset valintatyöryhmälle. Lisäksi työryhmä on saanut arvioinnin kirjalliset tulokset tarkasteltavikseen.

 

Valintatyöryhmä päätti 6.6.2024 pitämässään kokouksessa yksimielisesti esittää, että Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virkaan (nro 301) valitaan KM Virpi Kinnunen.

 

 

Viranhaltijalain 7 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot sekä osallistuu lisäksi tarvittaessa asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Jollei terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja ole käytettävissä virkasuhteeseen otettaessa, ottaminen on suoritettava ehdollisena. Ottamisesta päättävä tai alempi täytäntöön paneva viranomainen päättää ottamisen (virkavaalin) vahvistamisesta.

 

Viranhaltijalain 8 §:n mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta.

 

Valintatyöryhmän esitys:

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää valita Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virkaan (nro 301) KM Virpi Kinnusen. Koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelussa ja soveltuvuusarviossa ilmi tulleiden asioiden perusteella Kinnunen todettiin sopivaksi ja kyvykkääksi yhtenäiskoulun rehtorin virkaan.

 

Esittelijä vs. sivistystoimenjohtaja Kyllönen Marjut

 

Päätösehdotus

 Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää valita Tuupalan yhtenäiskoulun rehtorin virkaan (nro 301) KM Virpi Kinnusen. Koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelussa ja soveltuvuusarviossa ilmi tulleiden asioiden perusteella Kinnunen on sopiva ja kyvykäs yhtenäiskoulun rehtorin virkaan.

Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika ja hänen tulee toimittaa lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi vs. sivistystoimenjohtajan päätösehdotuksen.