RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Kvalt 20.05.2024 § 24
Kuhmon Sosialidemokraatien valtuustoryhmän valtuustoaloite:
"Kuhmon kaupungin on turvattava toisen asteen maksuttomuus Kuhmossa opiskeleville nuorille jatkossakin
Maamme tämänhetkinen hallitus on huhtikuun 2024 kehysriihessä päättänyt rajoittaa toisen asteen opiskelijoiden maksuttomia oppimateriaaleja ja ylioppilastutkintomaksuja sen vuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 18 vuotta. Tällä toimenpiteellä olisi toteutuessaan romahduttava vaikutus maksuttoman ja yhdenvertaisen toisen asteen koulutuksen suorittamiseen. Tavoite on tällä toimenpiteellä säästää 12 miljoonaa euroa vuosittain valtakunnallisesti. Tässä asiassa Suomen nuoriso ja tulevaisuus ei ole oikea säästökohde.
Päätetyllä koulutusleikkauksella saavutettaisiin vain minimaalisia säästöjä julkiseen talouteen. Se kuitenkin lisäisi nuorten eriarvoisuutta sekä kaventaisi huomattavasti mahdollisuuksia tulevaisuuden suunnittelulle, erityisesti niiden nuorten parissa, jotka jo valmiiksi tulevat vähävaraisista perheistä ja heikommista lähtökohdista.
Loppuun suoritettu toisen asteen tutkinto vie nuorta elämässä eteenpäin ja avaa mahdollisuuksia ja seuraavia ovia elämän matkalle jatko-opintoihin sekä työelämään. Tarvitsemme tulevaisuuden osaajia, koulutettuja ja eteenpäin elämässä katsovia nuoria, jotta suomalaisella yhteiskunnalla ja Suomen valtiolla on edellytykset menestykseen ja hyvinvointiin myös meidän ikäluokkiemme jälkeen.
Kuhmossa ei ole varaa menettää ainuttakaan nuorta, joka on täällä lähtenyt suorittamaan toisen asteen opintoja. Ei paikkakuntalaisia, eikä muualta tänne tulleita. Meillä on kova työ jo nyt houkutella tänne uusia opiskelijoita muiltakin paikkakunnilta, kun omat ikäluokkamme pienenevät entisestään tulevina vuosina. Toisen asteen oppilaitosten kesken on kova kilpailu yhä vähenevistä nuorista kautta maan, kun nuoret pohtivat minne kannattaisi lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen.
Haluamme osoittaa omille nuorillemme, että Kuhmossa heitä tuetaan opinnoissa alusta loppuun saakka kaikin keinoin.
Kuhmon Sosialidemokraattien valtuustoryhmä esittää, että Kuhmon kaupunki päättää selvittää eri keinot turvata aidosti maksuton ja yhdenvertainen toisen asteen koulutus oppivelvollisuutta suorittaville asukkailleen kustantamalla yli 18-vuotiaiden toisen asteen oppimateriaalit, mikäli valtio toteuttaa koulutusleikkauksen suunnitellusti.
Kuhmossa 20.5.2024
Kuhmon Sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Aino Jaakkola ja Riikka Seppänen"
Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi muut asiat tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |