RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskustan valtuustoryhmän "Kotiutumisen kautta kuhmolaiseksi" -valtuustoaloite
Khall 21.11.2023 § 294
Valmistelija Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite 13.11.2023:
"KOTIUTUMISEN KAUTTA KUHMOLAISEKSI" -valtuustoaloite.
Meillä Kuhmossa on tarvetta uusille asukkaille ja uudelle työvoimalle. On ajateltava positiivisesti tulevaisuudesta. Kuhmoon asettumista, pysymistä täällä auttaisi, jos käytössä olisi kotiutumissuunnitelma uusille kuhmolaisille olivatpa he sitten muuttaneet meille muualta Suomesta tai ulkomailta. Tarvitsemmeko yhteyshenkilön kaupungilta, ettei ihmisiä ''pallotella" paikasta toiseen, joka osaa neuvoa, ohjata eri asioissa? Tarvitaan myös edelleen yhteistyötä seurakunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Tärkeää on löytää tietoa yhdestä paikasta perusasioista kuten mahdollisuuksista lasten, perheen harrastuksille, kielen oppimiselle, työllistymismahdollisuuksista ja saada Kelan, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ja myös muiden palveluiden yhteystiedot. Olohuonetoiminnalla, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnalla on tärkeä tehtävä kotiutumisessa. Uusille tulijoille on tärkeää päästä tutustumaan kuhmolaisiin ihmisiin, paikalliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Kuhmon kaupungin avoimet ovet on ollut juuri hyvä esimerkki löytää palvelutietoa yhdestä paikasta. Pieni opaslehtinen voi auttaa myös, jossa on kirjallisesti kuvattu palveluverkosto ja koottu yhteen kaikki tarpeellinen tieto asukkaalle.
Aloitteen tarkoituksena on pyytää selvittämään/laatimaan kotiutumissuunnitelma/opas Kuhmoon muuttaville, jotta uudet tulokkaat tuntisivat olevansa tervetulleita tähän kaupunkiin.
13.11.2023 Keskustan valtuustoryhmä"
VASTAUS ALOITTEESEEN
Tulomuuttopalveluissa erityisen tärkeä osa on asumisneuvonta, jossa Kuhmon kaupunki on mukana ja tekee yhteistyötä Kiinteistö Oy Kuhmon terva-asuntojen kanssa. Kuluneena vuonna kaupunki on saanut asumisneuvontaan 80 %:n avustuksen ARA:lta ja omarahoitusosuuden on kokonaan kattanut Kiinteistö Oy Kuhmon Terva-asunnot. Saadun tiedon mukaan avustus vuonna 2024 voi olla enintään 60 % eli avustuksen määrä on pienentymässä.
Kiinteistö Oy Kuhmon terva-asunnot on ehdottanut kaupungille, että kaupunki osallistuisi vuonna 2024 enintään 10 T euron osuudella asumisneuvontatoimintaan.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää saattaa em. aloitteen elinkeinopäällikölle / elinvoimavaliokunnalle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus päättää osana aloitteen valmistelua varata vuoden 2024 talousarvioon 10 T euron määrärahan asumisneuvontatoimintaan.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Elinvval 13.03.2024 § 11
Valmistelija Elinkeinopäällikkö Pekka Horttanainen puh. 044 725 5304.
Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite 13.11.2023
VASTINE ALOITTEESEEN
Kotouttamisen kehittäminen kuuluu vetovoimaisuuden palvelualueen vuoden 2024 kärkitoimenpiteisiin (TA 2024 s. 39). Kotouttamispalveluja ja asettautumista Kuhmoon kehitetään kahdessa jo alkaneessa hankkeessa. Kotouttamisen prosessi, palvelut ja ohjeistus kehitetään Osaajia Kuhmon yrityksille (OSKU)- hankkeessa. Kuntakummitoimintaa ja yhdistystoiminnan näkyväksi tekemistä uusille kuhmolaisille kehitetään Kuhmon yhdistystoiminnan kehittämishankkeessa (hankehakemus 16.11.2023).
Kuhmon kaupungin hallinnoima Osaajia Kuhmon yrityksille (OSKU)- hanke (hakemus 20.3.2023) on saanut rahoituksen ja hankeen toteutus on aloitettu 01.12.2023. Hankeen työpaketissa 2, (TP2) tehtävänä on kotouttamisprosessin ja -palvelujen kehittäminen Kuhmoon.
Osaajia Kuhmon yrityksille (OSKU)- hankkeen kautta uusien kuhmolaisten asettautumista nopeutetaan ja heidän viihtymistään parannetaan kehittämällä kaupungin asettautumisprosessia ja -palveluja sekä ohjausta eri palveluihin. Myös yhteistyötä kaupungin ja eri asettautumispalveluja tuottavien toimijoiden välillä kehitetään sujuvammaksi.
Kuhmon kaupungille laaditaan oma asettautumis- ja kotouttamisopas suomeksi ja englanniksi sekä tarvittaessa muille kielille. Hankkeessa kehitetään asettautumisen ja kotouttamisen konkreettisia neuvonta- ja ohjauspalveluja. Kuhmon kaupungin nettisivuille, At home in Kuhmo, tuotetaan sisältöä asettautumisoppaan pohjalta. Yhdessä Yhdistyshankkeen kanssa kehitetään ja pilotoidaan kuntakummi/kaveritoimintaa sekä kerrotaan uusille kuhmolaisille vapaa-ajan viettotavoista ja ohjataan harrastustoimintojen pariin. Lisäksi järjestetään uusille kuhmolaisille sekä kesäkuhmolaisille tapahtumia, joissa tuodaan esille kaupungin eri palveluita, työllistymismahdollisuuksia sekä harrastus- ja vapaa-ajan toimintoja.
Hankkeessa tutustutaan kuntakummitoimintaan muissa kunnissa ja sovelletaan kokemuksia Kuhmon toimintaympäristöön. Kuntakummitoiminnan tarkoitus on kannustaa ja ottaa uudet asukkaat mukaan kuntayhteisön kehittämiseen.
Esittelijä Elinkeinopäällikkö Horttanainen Pekka
Päätösehdotus
Kotouttamisen kehittäminen on vetovoimaisuuden palvelualueen vuoden 2024 kärkitoimenpiteitä. Tähän liittyen vetovoimaisuuden palvelualueella on käynnistynyt kaksi hanketta; Osaajia Kuhmon yrityksille (OSKU)- hanke ja Kuhmon yhdistystoiminnan kehittämishanke. Näissä hankkeissa kehitetään, vastineessa mainituilla toimenpiteillä, valtuustoaloitteessa esille nousseita asioita. Elinvoimavaliokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle aloitteen tulleen, näillä toimenpiteillä, loppuun käsitellyksi.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Merkitään, että asiantuntijana kuultiin tekninen johtaja Jari Juntusta.
Khall 27.03.2024 § 65
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää yhtyä em. valtuustoaloitteeseen.
Kaupunginhallitus merkitsee tietoonsa saaneeksi, että kotouttamisen kehittäminen on vetovoimaisuuden palvelualueen vuoden 2024 kärkitoimenpiteitä. Vetovoimaisuuden palvelualueella on käynnistynyt kaksi hanketta; Osaajia Kuhmon yrityksille (OSKU)- hanke ja Kuhmon yhdis-tystoiminnan kehittämishanke. Näissä hankkeissa kehitetään, vastineessa maini-tuilla toimenpiteillä, valtuustoaloitteessa esille nousseita asioita.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa tämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 22.04.2024 § 16
770/00.02.00/2023
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |