RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2024
Elinvval 13.03.2024 § 14
Valmistelija maanmittausinsinööri Jarmo Kyllönen, puhelin 044 725 5258, jarmo.kyllonen@kuhmo.fi
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet.
Kaavoituskatsaus julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja siitä tiedotetaan sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Kaavoituskatsaus liitteenä.
Esittelijä Tekninen johtaja Juntunen Jari
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan asiakirjan Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaukseksi vuodelle 2024.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Khall 27.03.2024 § 66
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan asiakirjan Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaukseksi vuodelle 2024.
Kaupunginhallitus päättää saattaa vuoden 2024 kaavoituskatsauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 22.04.2024 § 12
118/10.02.03/2024
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |