Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2023

 

Nuorvalt 24.10.2023 § 43 

 

 

Valmistelija Erityisnuorisotyöntekijä Marika Huusko, puh. 044 7255412.

 

Toimintakauden suunnittelu learning cafe-menetelmällä, jossa nostetaan esille ja sovitaan koulutustarpeista, ryhmäyttämisestä ja mahdollisista tulevista aloiteaihioista.

Nuorisovaltuuston toimintasäännön 3 § Nuorisovaltuuston tehtävä on tuoda julki nuorten tarpeita kunnan päättäjille ja tiedotusvälineille, lisätä nuorten ja kunnan välistä vuorovaikutusta, osallistua seutukunnalliseen nuorisotyön kehittämiseen, tutustuttaa nuoria kunnalliseen päätöksentekoon, tehdä esityksiä ja aloitteita lautakunnille ja kunnanhallitukselle, valvoa tekemiensä esitysten ja aloitteiden toimeenpanoa, pitää yhteyttä kunnan nuorisoon ja nuorisotoimijoihin

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Nuorisovaltuuston kauden 2023 - 2024 nuorten ryhmäyttämisestä sopiminen. Kauden yhteisten toimintojen suunnittelu.

 

Päätös Nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma kaudelle 2023 - 2024

- Nuorisovaltuutettujen ryhmäyttäminen
- Opintomatka
- Kaupungin päätöksentekojärjestelmän selkeyttäminen
- Teematoiminnan järjestäminen yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoille osallistavin menetelmin teemalla mielenterveys yhteistyössä kaupungin tapahtumatuottajan kanssa
- Kaupunginjohtajan tapaaminen
- Kesätaukoa edeltävässä kokouksessa yhteisöllistä toimintaa 

 

 

 

Nuorvalt 23.01.2024 § 4 

 

 

Valmistelija Erityisnuorisotyöntekijä Marika Huusko, puh. 044 7255412.

 

Nuorisovaltuuston toiminta on edennyt suunnitelman mukaisesti. Nuorisovaltuutettujen ryhmäyttäminen on tehty ja kaupungin päätöksentekojärjestelmään on jo tutustuttu kokouksissa ja aloite prosessiin saatu koulutusta.

 

Seuraavana käsittelyssä on opintomatkan suunnittelu, tutustuen toiseen nuorten vaikuttaja ryhmään. Kaupunginjohtajan kutsuminen tutustumaan nuorisovaltuuston toimintaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Nuorisovaltuutetut valitsevat kohteen opintomatkan toteuttamiseen ja ehdottavat ajankohtaa kaupunginjohtajan tapaamiselle. 

 

Päätös Nuorisovaltuusto päättää selvittää opintomatkan mahdollisuutta eduskuntaan ja nuorisovaltuustojen liittoon. Mikäli opintomatka Helsinkiin ei onnistu niin vaihtoehtona vierailukohteeksi on Rovaniemi.

Nuorisovaltuusto päättää pyytää kaupunginjohtaja Juhana Juntusen seuraavaan nuorisovaltuuston kokoukseen kertomaan kaupungin päätöksenteosta.

 

 

 

Nuorvalt 21.02.2024 § 12  

702/00.02.08/2023  

 

Valmistelija Erityisnuorisotyöntekijä Marika Huusko, puh. 044 7255412

 

Toimintasuunnitelman mukainen kaupunginjohtaja Juhana Juntusen vierailu nuorisovaltuustossa. Selkeytetään kaupungin päätöksentekojärjestelmää ja käydään vapaata keskustelua.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Nuorisovaltuusto katsoo saaneensa mahdollisuuden tutustua kaupungin päätöksentekojärjestelmään ja kaupunginjohtajaan.

 

Päätös Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen esitteli kaupungin toimielimet ja päätöksentekojärjestelmän. Nuorisovaltuusto esitti kysymyksiä päätöksenteosta ja keskusteli kaupunginjohtajan kanssa ajankohtaisista asioista, kuten kouluruoasta ja välipalakokeilusta.

Nuorisovaltuusto toteaa saaneensa tutustua kaupungin päätöksentekojärjestelmään ja kaupunginjohtajaan.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa