Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Keskeneräiset valtuustoaloitteet

 

Khall 23.01.2024 § 13 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kuhmon vasemmiston valtuustoryhmä Kuhmon Vihreiden valtuustoryhmän, Kuhmon Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän ja Kuhmon Vasemmiston valtuustoryhmän valtuustoaloite 13.11.2023:

 

"VALTUUSTOALOITE 13.11.2023

 

Kuhmossa väkivaltaperheväkivalta lisääntyi tilastojen mukaan viime vuoden aikana 8-9 luokkalaisten kyselyssä 4%:sta 9 %:iin. Koulukiusattuna oleminen samassa ryhmässä on lisääntynyt 4,5 %:sta lähes 12 %:iin. Nuorempien kohdalla oli tapahtunut lievää vähenemistä.

 

 Ylisukupolvisessa lähisuhdeväkivallassa väkivallan kierre jatkuu läheisissä ihmissuhteissa sukupolvelta toiselle. Ylisukupolvisesti siirtyy niin koetun, nähdyn kuin todistetunkin väkivallan vaikutukset. Lapsuudessa lähisuhdeväkivaltaa nähneet ja kokeneet lapset käyttävät itse aikuisena muita todennäköisemmin väkivaltaa tai joutuvat väkivallan kokijaksi ihmissuhteissaan. Lisäksi väkivallan kokemukset moninkertaistavat riskiä vanhemman väkivaltaisuudelle omaa lasta kohtaan.

 

Vanhemman itse lapsuudessaan kokema väkivalta altistaa vahvan näytön mukaan hänen omia lapsiaan sekä koulukiusaamiseen mutta myös kiusatuksi joutumiseen? Koulukiusatuksi joutuminen ja perheväkivallan todistaminen sekä sen kohteeksi joutuminen ovat eräitä muotoja lapsuuden haitallisia kokemuksia, joiden tiedämme altistavan lasta aikuisuuden mielenterveysongelmille, kroonisille sairauksille, oppimishäiriöille sekä käyttäytymishäiriöille.

 

Väkivallasta vaikeneminen vahvistaa lasten traumatisoitumisen riskiä. Hiljaisuus mahdollistaa jopa rikoksia. Perheväkivallan ennaltaehkäisytyö on eräs tärkeimpiä hyvinvoinnin edistämisen toimia. Tarvitsemme puheeksi ottamisen kulttuuria, turvallisia tiloja, joissa keskustelemme avoimesti siitä, kuinka sekä väkivallan käyttäjä että väkivallan kohde voivat saada syyllistämätöntä tukea väkivallan ylisukupolvisen kierteen katkaisemiseksi.

 

Tarvitsemme turvallisia tiloja, jossa vaikenemisen sijaan teemme terveellä tavalla voimavaralähtöisesti näkyväksi perheväkivallan ja nostamme myös tämän kipeän asian näkyväksi osaksi kuntalaisten keskustelukulttuuria.  Voimavaralähtöisyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että on tehtävä näkyväksi myös perheiden vahvuudet. On olemassa runsaasti erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joilta on mahdollista sekä väkivallan tekijän että sen kohteeksi joutuvan hakea apua. Lapsemme tarvitsevat tasapainoiseksi kasvamiseen turvallisen ympäristön sekä kotona, koulussa että vapaa-ajalla.

 

Me aloitteen tekijät haluamme kuulla, miten Kuhmossa aiotaan selkein ja konkreettisin toimenpitein ja askelin puuttua tähän vakavaan ja koko yhteisöämme koskevaan asiaan. Tämä työ vaatii vahvaa yhteistyötä kunnilta, hyvinvointialueelta sekä kolmannen sektorin toimijoilta.

 

 

 

Kuhmon Vihreiden valtuustoryhmä

Kuhmon sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä

Kuhmon vasemmiston valtuustoryhmä"

 

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite 13.11.2023:

 

"KOTIUTUMISEN KAUTTA KUHMOLAISEKSI-valtuustoaloite.

 

Meillä Kuhmossa on tarvetta uusille asukkaille ja uudelle työvoimalle. On ajateltava positiivisesti tulevaisuudesta. Kuhmoon asettumista, pysymistä täällä auttaisi, jos käytössä olisi kotiutumissuunnitelma uusille kuhmolaisille olivatpa he sitten muuttaneet meille muualta Suomesta tai ulkomailta. Tarvitsemmeko yhteyshenkilön kaupungilta, ettei ihmisiä ''pallotella" paikasta toiseen, joka osaa neuvoa, ohjata eri asioissa? Tarvitaan myös edelleen yhteistyötä seurakunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Tärkeää on löytää tietoa yhdestä paikasta perusasioista kuten mahdollisuuksista lasten, perheen harrastuksille, kielen oppimiselle, työllistymismahdollisuuksista ja saada Kelan, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ja myös muiden palveluiden yhteystiedot. Olohuonetoiminnalla, tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnalla on tärkeä tehtävä kotiutumisessa. Uusille tulijoille on tärkeää päästä tutustumaan kuhmolaisiin ihmisiin, paikalliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Kuhmon kaupungin avoimet ovet on ollut juuri hyvä esimerkki löytää palvelutietoa yhdestä paikasta. Pieni opaslehtinen voi auttaa myös, jossa on kirjallisesti kuvattu palveluverkosto ja koottu yhteen kaikki tarpeellinen tieto asukkaalle.

 

Aloitteen tarkoituksena on pyytää selvittämään/laatimaan

kotiutumissuunnitelma/opas Kuhmoon muuttaville, jotta uudet tulokkaat tuntisivat olevansa tervetulleita tähän kaupunkiin.

 

13.11.2023 Keskustan valtuustoryhmä"

 

 

Kuhmon Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite:

 

Kuhmossa selvitettävä rekkaparkkia Kuhmon elinkeinoelämä on hyvin riippuvainen siitä, että tuottaja saa laadukkaat tuotteensa ostajien luo. Siksi panostaminen myös kuljetusketjujen henkilöstöön on paikallaan.

 

Tällä hetkellä Kuhmossa ei ole varsinaista, selkeästi osoitettua rekkaparkkia, jonne kuljettaja voisi palveluiden lähistöllä pysäköidä autonsa. Tämä haastaa esimerkiksi tauottamista tai lepäämistä, sillä isoja rekkoja ei ole aina helppoa tai turvallista parkkeerata tavallisille parkkipaikoille tai tienvarsille. Liian kaukaa taas on vaikea kulkeutua haluttujen palveluiden ääreen, jolloin tauottaminen muualla voikin tuntua houkuttelevammalta.

 

Näistä syistä Kuhmon Keskustan valtuustoryhmä pyytää Kuhmon kaupunkia selvittämään virallisen rekkaparkin mahdollisuutta.

 

Kuhmossa 25.9.2023 Kuhmon Keskustan valtuustoryhmä

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana

 

Päätösehdotus

 Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi em. valtuustoaloitteet, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Aloitteet kaupunginhallitus on saattanut valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Kvalt 25.03.2024 § 7  

15/00.02.00/2024  

 

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa