RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenen valinta tarkastuslautakuntaan Erja Kurténin tilalle / päätöksen muuttaminen
Khall 29.08.2023 § 209
Valmistelija Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kuntalain 75 §:n mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:
1) kunnanhallituksen jäsen;
2) pormestari ja apulaispormestari;
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain (434/2003) esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;
4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä; (21.5.2021/419)
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Kuhmon kaupungin tarkastuslautakuntaan kuuluvat seuraavat jäsenet:
Varsinainen jäsen | Henkilökohtainen varajäsen |
Pekka Heikkinen, pj. 25.4.2022 asti | Eino Kähkönen |
Aila Heikkinen, pj. 26.4.2022 alkaen | Liisa Malinen |
Kati Sarvela, varapj. | Sabrina Logeais |
Tapio Lipsonen | Janne Lehtonen |
Erja Kurtén | Jari Kyllönen |
Tauno Harinen | Maila Juntunen |
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että sen myönnettyä eron Erja Kurténille tarkastuslautakunnan jäsenyydestä, kaupunginvaltuusto valitsee jäsenen tarkastuslautakuntaan Erja Kurténin tilalle jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 25.09.2023 § 60
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti valitsi Erja Kurténin tilalle tarkastuslautakuntaan jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi Jari Kyllösen.
Khall 28.11.2023 § 308
Valmistelija Kaupunginjohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lain vastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitus on jättänyt täytäntöönpanematta kaupunginvaltuuston päätöksen 25.09.2023 § 60, koska tarkastuslautakunnan kokoonpano ei ole tasa-arvolain mukainen. Päätöstä on muutettava siten, että se täyttää tasa-arvolain määräyksen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle tämän päätöksen muuttamista siten, että tarkastuslautakunnan kokoonpano on tasa-arvolain mukainen.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 19.12.2023 § 81
572/00.00.01.02/2023
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti valitsi tarkastuslautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi Erja Kurténin tilalle Kirsi Virtasen jäljellä olevaksi vaalikaudeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |