Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Muut asiat

 

Nuorvalt 07.11.2023 § 52 

  

Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan 9.11.2023 esityslista.

Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuuston terveiset 30.10.2023 kokouksesta

 

 

 

Päätös Nuorisovaltuusto kuuli hyvinvointiaktivaattori Riikka Kähköstä vuoden 2023 hyvinvointiraportista ja vuoden 2024 hyvinvointisuunnitelmasta. Nuorisovaltuusto esitti, että lukion ja perusopetuksen ulkopuolella olevat nuoret tulee huomioida suunnitelmissa. Nuorisovaltuusto totesi, että nuorille tulee tiedottaa paremmin heitä koskevista palveluista ja asioista. Nuorisovaltuuston terveiset eduskuntaan on, että älkää tehkö nuoriin kohdistuvia leikkauksia, koska ne vaikuttavat mm. nuorten mielenterveyteen.

Heta Kettunen esitteli Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuuston 30.10.2023 kokouksessa käsiteltyjä asioita.

Nuorisovaltuuston seuraava kokous tiistai 5.12.2023 klo 17.00 Nuorisotila Yläkerrassa.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa