RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite2 | Diat 6.6.2023 |
Kuhmon Keskustan valtuustoaloite terveydenhuollon ammattihenkilöiden Kuhmossa toteutettavan monimuotokoulutuksen järjestämismahdollisuuksien selvittämiseksi
Khall 14.03.2023 § 76
Valmistelija Hallintojohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
"Kuhmon Keskustan valtuustoaloite terveydenhuollon ammattihenkilöiden Kuhmossa toteutettavan monimuotokoulutuksen järjestämismahdollisuuksien selvittämiseksi
Jo aiemmin Kajaanin ammattikorkeakoulu on järjestänyt sairaanhoitajakoulutusta Kuhmossa ja muilla paikkakunnilla monimuoto-opetuksena. Tällä on pyritty sitouttamaan opiskelijoita työskentelemään kotikunnassa myös valmistumisen jälkeen. Opiskelumahdollisuuksien tarjoaminen on tärkeää paitsi ammattilaisten saamisen ja näin ollen palvelujen turvaamisen kannalta, myös kuhmolaisten ammatillisten kehittymismahdollisuuksien näkökulmasta. On tärkeää, että kuhmolaisilla nuorilla ja aikuisilla on mahdollisuus kehittää osaamistaan omalla kotipaikkakunnalla.
Kuhmon Keskustan valtuustoryhmä
Kuhmossa 20.2.2023"
Esittelijä vs. kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää saattaa em. valtuustoaloitteen hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
HyvSivva 23.03.2023 § 31
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, p. 044 081 9996
Kuhmossa ja koko Kainuussa on pulaa useiden alojen työntekijöistä eikä vaikuta siltä, että tilanne olisi kehittymässä parempaan suuntaan. On kuitenkin tosiasia, että ne paikkakunnat, joilla järjestetään ammattipätevyyksiin johtavaa koulutusta, hyötyvät asiasta monin eri tavoin. Yksi on se, että osa opiskelijoista jää asumaan opiskelupaikkakunnalle. Toinen on se, että paikkakunnalla jo asuvien on helpompi opiskella, kun opiskelu ei pääsääntöisesti vaadi matkustamista tai toisella paikkakunnalla asumista.
Terveydenhuollossa työskentelee useiden eri ammattien edustajia, joten olisi toivottavaa, että aloitteen tekijät täsmentäisivät, minkä ammattihenkilöiden monimuotokoulutuksen mahdollisuutta selvitetään.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Vilén Eila
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää pyytää aloitteen tekijöitä täsmentämään, minkä ammattien monimuotokoulutuksen järjestämismahdollisuuksia selvitetään. Lisäksi se päättää, että aloite käsitellään, kun on rajattu, mihin ammatteihin opiskelua monimuoto-opiskeluun turvautuen selvitetään.
Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
HyvSivva 24.08.2023 § 95
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, p. 044 081 9996
Kuhmon Keskustan valtuustoryhmän edustaja lähetti 2.5.2023 sivistystoimenjohtajalle sähköpostin, jossa todetaan valtuustoaloitteeseen liittyen seuraavasti:
"Valtuustoaloitteen perusteella on selvitettävä ainakin fysioterapeuttien, sairaanhoitajien, lähihoitajien ja hoiva-avustajien koulutusmahdollisuudet Kuhmossa."
Koulutusmahdollisuuksien selvittämiseksi sivistystoimenjohtaja on ottanut yhteyttä Kajaanin ammattikorkeakouluun sekä Kainuun ammattiopistoon. Molempien tahojen kanssa on kesäkuussa 2023 pidetty palaverit, joissa on käsitelty valtuustoaloitteessa esiin nostetut asiat.
6.6.2023 Kainuun ammattiopiston edustajien kanssa pidetyssä palaverissa tuotiin esiin, että KAO järjestää lähihoitajien ja hoiva-avustajien koulutusta. Viime vuosien aikana lähihoitajaopiskelijoiden määrä on kuitenkin pudonnut merkittävästi, millä voi olla merkitystä siihen, saataisiinko Kuhmossa riittävän suuri opiskelijamäärä koulutuksen käynnistämiseksi. Todettiin myös, että työvoimakoulutusta järjestetään neljästi vuodessa, joista tammi- ja elokuussa alkavat koulutukset ovat monimuotokoulutuksia.
Mikäli Kuhmosta löytyy riittävä määrä hakijoita, jotka voidaan hyväksyä koulutukseen, KAO voi järjestää Kuhmossa lähihoitajien monimuotokoulutusta, jolloin lähipäiviä Kajaanissa on useiden opiskelujaksojen aikana neljä kuukaudessa. Jotta ryhmä voidaan perustaa, tarvitaan yli 10 koulutukseen hyväksyttyä hakijaa.
Ammattiopiston edustajat totesivat, että hoiva-avustajiksi hakijoita on ollut vielä vähemmän kuin lähihoitajan tehtävistä kiinnostuneita. Esitettiin myös, että oppisopimuskoulutus olisi todennäköisesti paras tapa saada lähihoitajia.
Palaverissa todettiin, että jos järjestettäisiin työpainotteista koulutusta, Kuhmolle ei tulisi juurikaan kustannuksia.
Seuraava askel olisi selvittää, onko Kuhmossa lähihoitajaksi opiskelusta kiinnostuneita henkilöitä. Mikäli koulutus halutaan aloittaa Kuhmossa syyskaudella 2024, tulisi toimia ripeästi, sillä opettajien työsuunnitelmien tulee olla tiedossa viimeistään lokakuussa 2023.
Kajaanin ammattikorkeakoulun edustajien kanssa pidettiin palaveri 21.6.2023. Palaverissa todettiin, että KAMK järjestää sairaanhoitajakoulutusta, muttei fysioterapeuttikoulutusta.
Jotta sairaanhoitajakoulutus voitaisiin aloittaa Kuhmossa, tarvitaan vähintään 20 aloittajaa. Osa opinnoista olisi Kuhmon ulkopuolella, ja harjoittelun osuus olisi suuri. Todettiin, että harjoittelupaikkojen löytyminen on sekä tärkeää että haasteellista.
Jos koulutuksesta kiinnostuneiden määrä olisi selvillä syksyllä 2023, opinnot voisivat alkaa syksyllä 2024 sillä edellytyksellä, että hakijat läpäisevät pääsykokeet ja harjoittelupaikkoja on riittävästi. Todettiin, että suuntautumisvaihtoehtoja tulisi olla korkeintaan kaksi, mutta samalla pohdittiin, että suuntautumisvaihtoehtojen räätälöinti mahdollistaisi enemmänkin vaihtoehtoja.
Mikäli sairaanhoitajakoulutus aloitettaisiin Kuhmossa, kaupungille tulisi kustannuksia opettajien työmatkoista, yöpymisistä, päivärahoista ja tiloista eli niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat siitä, ettei koulutus toteudu Kajaanissa. Lisäksi harjoittelumaksuista sekä markkinoista tulisi noin 5000 euron kustannukset.
Kun Kuhmossa edellisen kerran järjestettiin sairaanhoitajakoulutusta yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa, kaupungin kustannukset olivat noin 43 700 €.
Mikäli Kuhmon kaupunki päättää, että kaupungissa halutaan tarjota sairaanhoitajien monimuotokoulutusta, KAMK tarjoutuu selvittämään yhteistyössä Kuhmon kaupungin kanssa eri kanavia käyttäen, löytyykö koulutuksesta kiinnostuneita.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Vilén Eila
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Kuhmon Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteessa mainittu terveydenhuollon ammattihenkilöiden monimuotokoulutusten järjestämismahdollisuus on selvitetty, ja että asia on siltä osin loppuun käsitelty.
Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Khall 05.09.2023 § 224
Esittelijä Kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää yhtyä Kuhmon Keskustan valtuustoryhmän aloitteeseen. Selvitys on laadittu aloitteen mukaisesti ja kaupunginhallitus merkitsee sen tietoonsa saaneeksi.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa tämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 25.09.2023 § 64
129/00.02.00/2023
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |