Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Muut asiat

 

Kvalt 19.06.2023 § 56 

  

 

 Merkitään Seija Lukkarisen, keskustan valtuustoryhmä, valtuustoaloite:

 

 "Valtuustoaloite

 Yhteiskunnassa yleisenä ajatuksena on ollut kaikkien kansalaisten mukana pitäminen.

 

 Olemme yhä enemmän siirtymässä etäpalveluiden tarjoamiseen ja käyttöön. Se tarkoittaa kuntalaisille erilaisten digitaalisten laitteiden hankkimista, uusimista, käytön opettelua ja laitteiden, sovelluksien säännöllistä päivitfämistä. Tavallisella puhelimella ei juuri enää pysty hoitamaan moniakaan virallisia asioita kuten pankki-, kela-, tai veroasioita.

 

 Yhä enemmän siirrymme myös terveyden-, ja sairaudenhoidossa sekä sosiaalihuollossa eläpalveluiden käyttöönottoon. Esimerkiksi ihotulehduksissa olisi oltava kameralla varustettu puhelin kuvan saamiseksi ja lähettämiseksi hoitajalle/lääkärille.

 

 Matka- ja muut liput toivotaan varattavan netin kautta. Päivittäis-sanomalehdet ja monet viranomaistiedotteekin alkaneet siirtyä luettaviksi verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Oppilaiden asioissa vanhempien tulisi hallita Wilma-viestien käyttö.

 

 Digilaitteiden käyttö on arkipäivää kouluissa ja siten luontevaa lapsille. Myös monet ikäihmiset ovat kiinnostuneita ja ovat opetelleet etäpalveluiden käytön eri välineillä. On kuitenkin vielä joukko työssäkäyviä aikuisia ja ikäihmisiä, jotka ovat vierastaneet nettipalveluiden käyttöönottoa. Monella vanhuksella on lapsia ja lapsenlapsia, jotka opastavat ja auttavat digiasioissa. On kuitenkin paljon aikuisia yksinäisiä ihmisiä ikäihmisten lisäksi, joilla ei ole mahdollisuutta saada tukea sähköisessä asioinnissa. Talouteen ja terveyteen liittyvien asioiden hoitoon voi myös liittyä arkoja asioita, joita ei haluta lähipiirin tietoon.

 

 Tulevaisuudessa kun yhä useammat palvelut ovat netissä olisi kuntalaisten saatava matalalla kynnyksellä ohjausta ja neuvontaa olipa kyseessä älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käyttö. Matalan kynnyksen neuvontapalvelu lisäisi kiinnostusta ja rohkeutta lähteä kokeilemaan netin kautta tuotettavaa palvelua.

 

 Esitän selvitettäväksi / kokeiltavaksi esimerkiksi kerran viikossa tapahtuvaa digineuvolaa/ neuvontapistettä, jossa opastetaan henkilökohtaisesti kuntalaista ongelman ratkaisemiseksi ja tarvittaessa avustetaan asian hoitamisessa.

 

 19.06.2023

 Seija Lukkarinen, keskustan valtuustoryhmä"

 

Päätös 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa