RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valitseminen
Khall 09.05.2023 § 141
Valmistelija Hallintojohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Kuntalain 18 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.
SIDONNAISUUKSIEN ILMOITTAMINEN
Kuntalain 84 §:n mukaan velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
Hallintosäännön määräykset:
Hallintosäännön 83 §:n mukaan valtuustossa on kaksi varapuheenjohtajaa. Puheenjohtajisto valitaan hallintosäännön määräyksen perusteella kahden vuoden toimikaudeksi.
Vuoden 2021 elokuussa kaupunginvaltuusto valitsi kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Tuomas Kettusen, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi Antti Komulaisen ja kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajaksi Riikka Seppäsen.
Esittelijä vt. kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee valtuuston puheenjohtajan sekä 1. ja 2. varapuheenjohtajan kahden vuoden toimikaudeksi ajalle 1.6.2023 - 31.5.2025.
Merkitään, että tämä asia otettiin yksimielisesti käsiteltäväksi tässä kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vt. kaupunginjohtajan esityksen.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle valittavaksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajat vuosille 2023 - 2025.
Kvalt 22.05.2023 § 40
355/00.02.00/2023
Päätös Keskustelun aikana Antti Komulainen esitti, että valtuuston puheenjohtajaksi valitaan Tuomas Kettunen. Kaisa Oinas-Panuma esitti, että valtuuston I varapuheenjohtajaksi valitaan Antti Komulainen. Aino Jaakkola esitti, että valtuuston II varapuheenjohtajaksi valitaan Riikka Seppänen.
Jaakko Kyllönen esitti, että suoritetaan suljettu lippuäänestys kustakin puheenjohtajasta erikseen. Koska oli esitetty suljettu lippuäänestys, puheenjohtaja hyväksyi esityksen.
Ääntenlaskijoina toimi valtuuston vaalilautakunta eli Kati Sarvela, Seppo Vilen ja Riikka Seppäsen ollessa esteellinen hänen varajäsenensä Maija Inget.
Ensimmäisenä suoritettiin valtuuston puheenjohtajan vaali suljettuna lippuäänestyksenä: Vaalilippuun on merkittävä esitetyn henkilön sekä etu- että sukunimi. Todettiin, että vaaliuurna on tyhjä ja että äänestysliput olivat leimatut. Valtuutetut kävivät yksitellen aakkosjärjestyksessä, varajäsen varsinaisen jäsenen vuorolla, puhujakorokkeella täyttämässä äänestyslipun ja pudotti sen suljettuun vaaliuurnaan. Vaalilautakunta laski annetut äänet. Tekninen kokoustauko pidettiin klo 19.26 -19.32.
Valtuuston puheenjohtajan vaali suoritettiin ja todettiin vaalin tulos: Vaalissa annettiin 27 ääntä, hyväksyttyjä 27, hylättyjä 0, tyhjiä 0. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Kettunen.
Seuraavaksi suoritetiin valtuuston I varapuheenjohtajan vaali suljettuna lippuäänestyksenä samalla tavoin kuin edellä. Valtuuston I varapuheenjohtajaksi oli esitetty Antti Komulaista. Valtuuston I varapuheenjohtajan vaali päättyi ja ääntenlaskennan ajaksi pidetiin tekninen tauko klo 19.46-19.53.
I varapuheenjohtajan vaalissa annettiin ääniä yhteensä 27 kp, joista hyväksyttyjä 26, hylättyjä 0, tyhjiä 1. Antti Komulainen sai 26 ääntä. Tulosten perusteella valtuuston I varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Komulainen.
Kolmanneksi suoritettiin valtuuston II varapuheenjohtajan vaali suljettuna lippuäänestyksenä. Valtuuston II varapuheenjohtajaksi oli esitetty Riikka Seppästä. II varapuheenjohtajan vaalin jälkeen vaalilautakunta laski äänet. Tekninen tauko pidettiin klo 20.06-20.14.
II varapuheenjohtajan vaalissa annettiin ääniä yhteensä 27 ääntä, joista hyväksyttyjä 22, hylättyjä 0, tyhjiä 5. Vaalin tulos: Riikka Seppänen 21 ääntä, Jaakko Kyllönen 1 ääni. Tällä tuloksella Riikka Seppänen valittiin valtuuston II varapuheenjohtajaksi.
Valtuuston puheenjohtajiston tulosten vahvistamisen jälkeen puheenjohtaja onnitteli valittuja lämpimästi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |