RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite4 | 2023_kaavoituskatsaus |
Kaavoitusohjelma 2021-2024 |
Kaavoituskatsaus 2023
Elinvval 01.03.2023 § 18
Valmistelija Mika Hakkarainen, puhelin 044 725 52 58, mika.hakkarainen@kuhmo.fi
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio
asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.
Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla
tavalla.
Kaavoituskatsaus liitteenä.
Maanmittausinsinöörin esitys:
Elinvoimavaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä oleva ehdotuksen mukainen asiakirja hyväksytään Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaukseksi.
Lisäksi elinvoimavaliokunta esittää, että kaavoituskatsaus julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja saattaa kaavoituskatsauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Esittelijä tekninen johtaja Jari Juntunen
Päätösehdotus
Elinvoimavaliokunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä oleva ehdotuksen mukainen asiakirja hyväksytään Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaukseksi.
Lisäksi elinvoimavaliokunta esittää, että kaupunginhallitus julkaisee kaavoituskatsauksen kaupungin verkkosivuilla ja saattaa kaavoituskatsauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi esitetyn päätösehdotuksen.
Asiantuntijana kuultiin maanmittausinsinööri Mika Hakkaraista.
Khall 14.03.2023 § 87
Esittelijä vs. kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että liitteenä oleva ehdotuksen mukainen asiakirja hyväksytään Kuhmon kaupungin kaavoituskatsaukseksi.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää julkaista kaavoituskatsauksen kaupungin verkkosivuilla ja saattaa kaavoituskatsauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 27.03.2023 § 28
81/10.02.03/2022
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |