RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Minna Karjalaisen valtuustoaloite Move!-mittauksista ja liikuntaneuvonnasta
Khall 16.08.2022 § 218
Valmistelija Hallintojohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Minna Karjalainen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.6.2022 seuraavan valtuutetun aloitteen:
"Valtuustoaloite 20.6.2022
Kuhmon kaupunginvaltuusto
MOVE! - MITTAUKSET JA LIIKUNTANEUVONTA
Huoli lasten hyvinvoinnista ja fyysisen toimintakyvyn tilasta nousee vuosittain esille suomalaisessa hyvinvointikeskustelussa. Aikaamme liittyvä eriytymiskehitys on nähtävissä myös hyvinvoinnin ja liikunnan harrastamisen saralla. Huolipuhetta on paljon, mutta vaikuttavia ratkaisuehdotuksia vähemmän.
Kuhmonkin kouluissa tehdään viidesluokkalaisille ja kahdeksasluokkalaisille Move!-testit. Näiden testien tulosten hyödyntäminen lasten fyysisen toimintakyvyn kehittämisessä ei ole optimaalista hyvistä tavoitteista huolimatta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut ohjeistuksen liikuntaneuvonnan koordinointiin sote-uudistuksen toimeenpanossa. Ohjeistuksen saatteessa todetaan, että Move!-mittaukset voivat parhaimmillaan toimia myös lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan välineenä.
Esitän, että Kuhmon kaupunki kartoittaa mahdollisuutta hankkeen tai muun yhteistyömuodon kautta järjestää Move!-testien suorittamisten jälkeen liikuntaneuvontaa niille lapsille ja perheille, joilla tarve testien perusteella ilmenee.
Hankkeen asiantuntijakumppaneita alueellista osaamista hyödyntäen voivat olla esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Vuokatissa sijaitsevaa Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö.
Minna Karjalainen
kaupunginvaltuutettu (KOK)"
Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää saattaa Minna Karjalaisen aloitteen hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
HyvSivva 25.08.2022 § 99
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, p. 044 081 9996
Minna Karjalaisen valtuustoaloitteesta on keskusteltu hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan alaisissa yksiköissä ja todettu, että on kyse tärkeästä asiasta.
Koska Move!-testit tehdään perusopetuksen oppilaille, on luontevaa, että perusopetus on mukana aloitteessa ehdotetussa työssä yhdessä Kuhmon liikuntapalveluiden kanssa. Tavoitteena on, että myös kolmannen sektorin toimijat osallistuivat ideointiin.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Vilén Eila
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta päättää, että perusopetuksen rehtori tai apulaisrehtori ja hyvinvointiaktivaattori kokoavat työryhmän, joka kartoittaa, mitä Move!-testien tuloksista nousseen huolen johdosta on jo tehty ja mitä mahdollisuuksia Kuhmossa on tarjota liikuntapalveluita niille lapsille ja perheille, joille Move!-testien perusteella on tarvetta liikunnan ohjaukseen. Työryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.
Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
HyvSivva 23.02.2023 § 15
Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Eila Vilén, p. 044 081 9996
Minna Karjalaisen valtuustoaloitteeseen liittyvä työ on edennyt ja lasten liikkumishaasteeseen on vastattu mm. siten, että terveysliikunnanohjaajan työresurssia on kohdennettu alakoulun liikuntatunneille, jolloin hän on ollut lokakuusta 2022 lähtien tunneilla mukana opettajien apuna kuusi tuntia viikossa. Tavoitteena on ollut lasten motoristen taitojen tukeminen ja kehittäminen. Lisäksi hän on osallistunut koulun kerhojen ohjaukseen kaksi tuntia viikossa. Hän on ollut mukana myös 5. luokkien vanhempainillassa, jossa hän on kertonut Kuhmon Move!-mittauksista ja tuloksista.
Kevään 2023 aikana perusopetus ja liikuntapalvelut arvioivat lisäresurssilla toteutetun toiminnan vaikuttavuutta ja suunnittelevat sen pohjalta seuraavan lukuvuoden yhteistyötä.
Todettakoon lisäksi, että Kajaanin ammattikorkeakoulu on 20.1.2023 lähettänyt on Kuhmon kaupungille kirjeen, jossa se ilmoittaa, että organisaatiot voivat tarjota 1. vuoden tradenomi-, restonomi- ja liikunnanohjaajaopiskelijoille neljän viikon työelämäjaksoja maalis-huhtikuussa 2023. Liikunnanohjaajien harjoittelujaksot ajoittuvat viikoille 12 - 15 eli 20.3. - 14.4. väliselle ajalle. Yhtenäiskoulun apulaisrehtori on ilmoittanut ammattikorkeakoululle, että harjoittelijat ovat tervetulleita perusopetukseen nyt ja tulevina vuosinakin. Tavoitteena on hyödyntää heidän taitojaan vähän liikkuvien lasten innostajina.
Mainittakoon vielä, että syyslukukauden 2023 alkuun on suunnitteilla lapsille ja nuorille suunnattu tapahtuma, jossa he voivat koulupäivän aikana tutustua eri harrastuksiin, mm. eri urheilulajeihin.
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Vilén Eila
Päätösehdotus
Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta kiittää Minna Karjalaista valtuustoaloitteesta ja huomion kiinnittämisestä tärkeään aiheeseen. Valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunki on ottanut lasten liikkumattomuuteen liittyvän huolen vakavasti ja ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin. Valiokunta katsoo, että aloite on loppuun käsitelty.
Päätös Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta yksimielisesti hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.
Khall 14.03.2023 § 81
Esittelijä vs. kaupunginjohtaja Juntunen Juhana
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että se yhtyy em. valtuustoaloitteeseen ja vastaa aloitteeseen hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan päättämällä tavalla.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa tämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 27.03.2023 § 26
475/00.02.00/2022
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |