Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Lasten ja nuorten osallistava budjetointi

Nuorvalt 08.02.2023 § 11  

80/00.02.08/2023  

Valmistelija Kuljetussuunnittelija Antti Komulainen, puh. 044 7255262.

Osallistavan budjetoinnin menetelmällä lapset ja nuoret otetaan mukaan julkisten varojen käyttöön liittyvään suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Kunnat ovat avainasemassa kestävän kehityksen edistämisessä, kaikissa kestävyyden teemoissa. Kuntien resurssit ovat niukat ja vaikuttavuutta sekä toimia kestävyyden eri teemojen tunnistamiseksi tarvitaan.

Syksyllä 2022 käynnistyneessä kestävän kehityksen budjetointi -hankkeessa on mukana kuusi kaupunkia tai kuntaa ja Kuhmo on yksi niistä. Kuhmossa hanke keskittyy lasten ja nuorten osallistavaan budjetointiin, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että Kuhmossa on vuoden 2023 budjettiin varattu 10 000 € lasten ja nuorten ideoiden toteuttamiseksi.

Kuhmon osalta hankkeessa käynnistyy helmikuun puoleenväliin mennessä ideoiden keruu 7-29 -vuotiailta lapsilta ja nuorilta. Ideat on tarkoitus kerätä kyselylomakkeella, jonka teemana on "Miltä Kuhmo näyttää, kun lapset ja nuoret saavat päättää". Kysely menee oppilaille ja opiskelijoille Wilman kautta, sekä avata kaupungin nettisivuille linkki kyselyyn, jossa voi myös käydä ideoita antamassa. 1-2 luokkalaisten osalta kyselyn toteuttaminen on vielä suunnitteilla. Kirjastossa voi vastata paperilomakkeella. Samoin paperilomakkeita tulee saamaan etsivältä nuorisotyöntekijältä. Ideoita kerätään maaliskuun loppuun saakka.

Sen jälkeen ideat käydään läpi ja valitaan käyttökelpoiset ideat, jotka viedään valiokuntien, luottamushenkilöiden, NuVan yms. jatkokehittelyyn. Näistä valikoidaan vaihtoehtoja lopulliseen äänestykseen, joka toteutetaan netin välityksellä. Äänestää voivat kaikki 7-29 vuotiaat lapset ja nuoret. Elokuussa tehdään koonti asioista, jotka voidaan toteuttaa vuonna 2023 kyseisen budjetin sisällä. Mikäli muita hyviä ideoita nousee esiin, voidaan niistä tehdä esitystä vuoden 2024 budjettiin.

Hanke päättyy lokakuussa 2023.

Ideoiden ehdot:

?         idean tulee olla lainmukainen

?         idean toteuttaminen tulee olla kaupungin toimivallassa

?         idean kaikki kustannukset mahtuvat osallistavan budjetoinnin määrärahan budjettiin, 10 000 euroa

?         idea on kaupungin ylläpidettävissä jatkossa ilman uusia merkittäviä kustannuksia

?         idea on epäkaupallinen

?         idea on syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä

?         idea voidaan toteuttaa vuoden 2023 aikana

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus

 Koulunuorisotyöntekijä esittelee hanketta ja valtuusto keskustelee ja ideoi esityksen pohjalta.

Päätös Valtuusto kävi keskustelua hankkeesta.