RSS-linkki
Kokousasiat:https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite uuden päiväkotirakennuksen tarpeesta Kuhmossa
Khall 29.03.2022 § 87
Valmistelija Hallintojohtaja Juhana Juntunen puh. 044 725 5222.
Kuhmon kaupunginvaltuusto 21.2.2022
Valtuustoaloite
Aloite uuden päiväkotirakennuksen tarpeesta Kuhmossa
Kuhmoon tarvitaan kaikille vuoropäivähoitoa tarvitseville ja sen parissa työtä tekeville terveellinen, turvallinen ja viihtyisä vuoropäiväkoti.
Kuhmossa varhaiskasvatusta järjestetään perhepäivähoidossa ja kolmessa päiväkodissa: Päiväkoti Satumetsässä, Tuupalan päiväkodissa ja vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeessa. Kuusenkuiske toimii Saarikosken entisessä koulurakennuksessa, joka on rakennettu vuonna 1986 ja otettu päiväkotina käyttöön remontin jälkeen 2013.
Vuodesta 2018 lähtien henkilökunta on raportoinut Kuusenkuiskeen sisäilmaongelmista. Ensimmäinen kuntotarkastus tehtiin 2019. Tämän jälkeen päiväkotia on remontoitu tarkastusten mukaan, mm. sisä- ja ulkoseiniä purkamalla ja korjaamalla. Remontit ovat vielä kesken, myös rakennuksen pihan osalta. Ensi kesänä kohteessa remontoidaan mm. salaoja- ja sadevesijärjestelmä.
Varhaiskasvatuslaissa (540/2018 4§) määrätään varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja tuottamisesta seuraavasti:
"Varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestäessä tai toteuttaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu."
Tällä hetkellä vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeen rakennus ei ole kaikilta osin lapsen edun mukainen. Toteutetuista remonteista huolimatta osa henkilökunnasta ja lapsista oireilee edelleen. Seinä kerrallaan remontoimalla vanhaa rakennusta ei saada kestäviä, pitkälle tulevaisuuteen kantavia, terveysturvallisia ja kaikkien lapsien edun mukaisia ratkaisuja.
Varhaiskasvatuslaissa (540/2018 4 §) sanotaan varhaiskasvatusympäristön osalta seuraavaa:
"Varhaiskasvatusympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen lapsen ikä, kehitys ja muut edellytykset huomioon ottaen. Lasta tulee suojata väkivallalta, kiusaamiselta ja muulta häirinnältä. Toimitilojen ja toimintavälineiden on oltava terveellisiä, turvallisia ja asianmukaisia, ja niissä on huomioitava esteettömyys."
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018 on Opetushallituksen antama varhaiskasvatuksen työtä ohjaava velvoittava valtakunnallinen määräys, jonka mukaan paikalliset ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat laaditaan ja varhaiskasvatus toteutetaan. Suunnitelman luvussa 3.2 sanotaan varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä seuraavasti:
"Varhaiskasvatuksessa tavoitteena on varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen sekä esteetön oppimisympäristö. Oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, yhteisöjä, käytäntöjä, välineitä ja tarvikkeita, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista ja vuorovaikutusta.
Ergonomia, ekologisuus, viihtyisyys ja esteettömyys sekä tilojen valaistus ja akustiikka, sisäilman laatu ja siisteys otetaan huomioon oppimisympäristöjä rakennettaessa ja kehitettäessä."
Kuhmon kaupungin strategiassa sanotaan kestävän kehityksen osalta seuraavasti:
"Päämääränämme on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet ja elinympäristö kuin nykyisillä sukupolvilla on."
Nyt on paikka tarttua strategian toteuttamiseen kaupunkilaisten ja palvelun käyttäjien antaman palautteen pohjalta.
Lukuisat vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet siitä, kuinka lapset oireilevat hoitopäivän aikana ja sairastuvat aloittaessaan hoidon Kuusenkuiskeessa. Oireet helpottavat kotona ollessa. Lapsilla ja henkilökunnan jäsenillä on ollut mm. iho-oireita, hengitystieoireita, väsymystä, äänen häviämistä, nenän tukkoisuutta, kuivaa yskää ja nuhaa. Oireet ovat niistä ilmoittaneiden mukaan selkeästi liitoksissa hoitopaikkaan ja työpaikkaan.
"Itikat minua puree siellä" sanoo eräs lapsi muutaman tunnin päivähoitopäivän jälkeen kotona, kun kasvojen iho on reagoinut päivän aikana sisäilmaan.
Vanhemmilla on heidän omien sanojensa mukaan voimat loppu ja suuri huoli lasten terveydestä. Pilaantuuko liian monen pienen kuhmolaisen terveys jo heidän elämänsä alkumetreillä? Vanhemmat kokevat, että lasten hoitopaikka ei ole kiinteistönä hyvä, laadukas ja turvallinen. Tämä palaute on otettava todesta.
Kuhmon kaupunkistrategiassa mainitaan myös aktiiviset toimijat ja osalliset ihmiset. Kuntalaisten osallistaminen päätöksentekoon heidän antamansa palautteen pohjalta on tässä asiassa toivottavaa strategian mukaista toimintaa. Osallistaminen kehittää dialogia kaupunkiorganisaation ja kuntalaisten välillä. Ovathan kyseisen kiinteistön osalta parhaita asiantuntijoita he, joita tämä asia eniten koskettaa: vuoropäivähoidossa olevat lapset, lasten vanhemmat, sekä vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeen työntekijät.
Uuden päiväkodin rakentaminen luo uskoa tulevaisuuteen ja houkuttelee sekä lapsiperheitä että ammattilaisia paikkakunnalle
Kuhmolaiset tekevät paljon vuorotyötä, monissa perheissä jopa molemmat vanhemmista. Vuorotyötä on tarjolla myös Kuhmon vetovoimatekijöissä: tulevassa uudessa sote-asemassa sekä puuklusterialueella, jotka molemmat ovat suuria työllistäjiä. Vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeen rakennusta ei voi sanoa vetovoimatekijäksi, eikä se houkuta nykytilassaan varhaiskasvatuksen kaivattuja ammattilaisia Kuhmoon. Useat vanhemmat joutuvat myös toistuvasti jäämään töistä kotiin hoitamaan oireilevaa lasta ja tämä luo ikäviä kerrannaisvaikutuksia.
Esitämme työryhmän perustamista, joka tutkii Kuhmon varhaiskasvatuksen tilatarpeet ja tulevaisuudennäkymät perusteellisesti suhteessa uuden päiväkodin rakentamiseen ja tekee tarvearvion uuden päiväkotirakennuksen rakentamisesta.
Esitämme työryhmän jäsenistöksi yhtä edustajaa jokaisesta valtuustoryhmästä. Lisäksi kaupunginhallituksen nimeämät edustajat tekniseltä puolelta ja sivistystoiminnan puolelta. Esitämme myös jäseneksi henkilöä vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeen päivittäisestä toiminnasta.
Olemme valtuustona päässeet tutustumaan monelle jo entuudestaan tuttuun Kuhmo-taloon, sekä puukouluun ja puuklusterialueeseen. Pyydämme koronatilanteen ja päiväkotien arjen niin salliessa kaikkien valtuustoryhmien edustajille tutustumiskierrosta varhaiskasvatuksen pariin Kuhmon kolmeen päiväkotiin.
Kuhmossa 21.2.2022
Kuhmon Sosialidemokraattien valtuustoryhmä
Kuhmon Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Kuhmon Vasemmiston valtuustoryhmä
Kuhmon Vihreiden valtuustoryhmä
VALTUUSTOALOITTEEN KÄSITTELY
Kaupunginvaltuutettu Aino Jaakkola esitti 21.3.2022 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa hallintosäännön mukaista lähetekeskustelua. Kuhmon kaupungin hallintosäännön 120 §:n 2. mom. mukaan aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että uuden päiväkotirakennuksen tarpeesta Kuhmossa käydään lähetekeskustelu seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 25.04.2022 § 31
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Khall 31.05.2022 § 162
Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää saattaa em. aloitteen elinvoimavaliokunnan käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Elinvval 11.01.2023 § 4
Valmistelija Tilapalvelupäällikkö Harri Piirainen puh. 044 725 5257.
Varhaiskasvatuksen johtaja Niina Kähkönen puh. 044 7255317.
Kuhmossa varhaiskasvatusta järjestetään perhepäivähoidossa ja kolmessa päiväkodissa: Tuupalan päiväkodissa, Päiväkoti Satumetsässä ja vuoropäiväkoti Kuusenkuiskeessa. Tuupalan päiväkodin tilat ovat valmistuneet ja rakennus on otettu päiväkotikäyttöön 2018. Satumetsän päiväkoti toimii Nuorisotalon remontoiduissa tiloissa, rakennus on otettu päiväkotikäyttöön 2009 ja viimeisin osa syksyllä 2022. Rakennus on valmistunut vuonna 1984 nuorisotilaksi. Kuusenkuiskeen vuoropäiväkoti toimii Saarikosken entisessä koulurakennuksessa, joka on rakennettu vuonna 1986 ja otettu päiväkotikäyttöön 2013.
Väestöennusteen pohjalta nykyisin käytössä olevat tilat riittävät päiväkoti- ja es-kari-ikäisten lasten käyttöön.
Väestörekisterin mukaan Kuhmolaisia lapsia on yhteensä kirjoilla marraskuun 2022 kirjausten mukaan seuraavasti:
2017 syntyneitä 49 ( esiopetuksessa lukuvuonna 2023-2024)
2018 syntyneitä 37
2019 syntyneitä 36
2020 syntyneitä 37
2021 syntyneitä 28
2022 syntyneitä n.40
Ennuste 2023 syntyneet n30
Ennuste 2024 syntyneet n.30
Tämä väestöennuste kuvaa lapsimäärän alentumista Kuhmossa ja se tarkoittaa vuosittaista varhaiskasvatuksen palveluiden järjestämisen arviointia, suunnittelua ja kehittämistä. Tätä työtä tehdään varhaiskasvatuksessa jo tälläkin hetkellä.
Päiväkoti Kuusenkuisketta on tutkittu vuonna 2019 osittaisilla kuntotutkimuksilla henkilökunnan kokeman poikkeavan oireilun ja hajun vuoksi. Tutkimusten perusteella kiinteistössä on tehty korjauksia, mutta sen jälkeisenä aikana oireilu sekä hajuhavainnot ovat jatkuneet. Tämän johdosta tilapalvelut päätti kattavan kuntotutkimuksen suorittamisesta kiinteistöön. Tutkimukset on suoritettu 12/2020-2/2021 ja raportointi 5-9/2021.Kiinteistön kaikkien tutkimusten suunnittelusta, toteutuksesta, raportoinneista ja infotilaisuuksien järjestämisestä on vastannut Raksystems Oy. Henkilökunnalle sekä lasten vanhemmille on järjestetty infotilaisuuksia ja tiedotteita tehdyistä korjaustöistä. Kesällä 2022 tehdyistä ja 2023 tehtävistä korjaustöistä tullaan järjestämään infotilaisuus 1/2023.
Tutkimusten perusteella kiinteistön ulko- ja kantavienväliseinenrakenteiden alaosissa todettiin korjaustoimenpiteitä vaativia vaurioita. Edellä mainitut rakenteet ovat rakentamisajankohdalle tyypillisiä rakenteita, jotka ovat nykytietämyksen mukaisesti ns. riskirakenteita. Kokemus vastaavanlaisten rakenteiden korjauksesta osoittaa, että rakenteet pystytään korjaamaan ja se on kustannustehokas tapa.
Korjaustöitä on tehty pääosin kesäkauden aikana, jolloin korjattavan alueen käyttäjät on voitu sijoittaa muihin kaupungin tiloihin, mm. Tuupalan päiväkotiin. Tällöin erillistä väistötilaa ei ole tarvinnut.
Päiväkotitilojen seinien alaosat on pääosin korjattu kesien 2019-22 aikana. Tehdyissä tutkimuksissa kiinteistöstä on otettu useita näytteitä seinien alaosasta. Tutkimusten perusteella näytteenottopaikoissa on ollut sekä terveitä kohtia että
korjausta vaativia kohtia. Korjauksessa on päädytty kuitenkin siihen, että kaikki seinien riskirakenteet uusitaan.
Henkilökunnan tiloissa (talonmiehen vanha asunto) seinärakenteiden korjaukseen on varattu määrärahat vuodelle 2023, jolloin kaikki kiinteistön seinien riskirakenteet on saatu korjattua.
Alkuperäiset salaojat, kattovesien poistoputket, sokkelin patolevytys ja ulkopuolen lämmöneristys on uusittu syyskesästä 2022 noin puolet. Loppuosan korjaukseen on tehty varaus talousarvioon vuodelle 2023 joka tullaan suorittaan yhteistyönä kiinteistön aidan ja piha-alueen korjauksen kanssa.
Kiinteistön ilmanvaihto on toteutettu useilla IV-koneilla (7 kpl). Osa koneista on uusittuja (2013) ja osa koneista on alkuperäisiä, mikä luo haasteen säätöjen onnistumiselle. Uusitut koneet ovat hyväkuntoisia, alkuperäiset koneet alkavat olla teknisen käyttöikänsä lopussa ja ne tullaan uusimaan energiatehokkaimmiksi tulevina vuosina PTS suunnitelman mukaisesti.
Osana kuntotutkimusta on ilmanvaihtojärjestelmän koneiden tarkastus, kanaviston pistokoemaiset tarkastukset sekä 30 vrk:n tallentavat paine-eromittaukset eri puolilta rakennusta. Paine-eromittauksissa ilmanvaihtojärjestelmien todettiin ole-van kaikkien koneiden vaikutusalueella tasapainossa ulkoilmaan nähden. IV-kanavistojen säädöt ovat näin ollen kunnossa. Kiinteistön IV-järjestelmät tullaan puhdistamaan ja säätämään, kun korjaustyöt on saatu kokonaan valmiiksi.
Syksyn 2022 aikana lasten vanhemmilta ei ole tullut ilmoituksia päiväkodin johdolle sisäilmasta johtuvista oireista, henkilökunnalta on asian johdosta tullut muutama huomio. Sisäilmakorjausten johdosta Kuusenkuiskeen päiväkodin sisäilman voidaan katsoa parantuneen huomattavasti ja edelleen vielä tehtävien korjaustöiden voidaan olettaa parantavan tilannetta edelleen.
Tilapalvelupäällikön ja varhaiskasvatuksen johtajan esitys:
Kuusenkuiskeen kiinteistössä tehtyjen korjaustoimenpiteiden johdosta kaupungin tilapalvelut ja varhaiskasvatus toteaa, että päiväkodin tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Väestöennusteen mukaisesti nyt käytössä olevien päiväkotien paikkamäärät ovat myös riittävät. Tästä johtuen Kuhmon varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja tulevaan väestöennustepohjaan verraten, uusien tilojen rakentamista tulee arvioida harkiten. Kohteissa suoritettuihin remonttien vaikutuksiin mm. sisäilman suhteen, pitää myös saada aikaa vaikutusten arviointiin. Palautteita henkilöstöltä ja perheiltä kerätään aktiivisesti ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksessa tehdään uusia toimintasuunnitelmia ja ratkaisuja lasten ja henkilöstön terveyden ja edun mukaisesti.
Esittelijä Tekninen johtaja Juntunen Jari
Päätösehdotus
Kuhmon kaupunki kiittää aloitteen tekijöitä huomion kiinnittämisestä varhaiskasvatuksen tilojen terveellisyyteen ja turvallisuuteen.
Elinvoimavaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että varhaiskasvatuksen tilojen suhteen edetään Kuhmon kaupungin kiinteistöstrategian mukaisten kiinteistöjen pitkän tähtäimen suunnitelmien (PTS) ja kiinteistöstrategian valmistelevan työryhmän ehdotusten pohjalta tehtyjen päätösten mukaisesti. Perusteluina esitetään, että Kuusenkuiskeen kiinteistössä tehtyjen korjaustoimenpiteiden johdosta kaupungin tilapalvelut ja varhaiskasvatus toteaa, että päiväkodin tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Väestöennusteen mukaisesti nyt käytössä olevien päiväkotien paikkamäärät ovat myös riittävät. Tästä johtuen Kuhmon varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja tulevaan väestöennustepohjaan verraten, uusien tilojen rakentamista tulee arvioida harkiten. Kohteissa suoritettuihin remonttien vaikutuksiin mm. sisäilman suhteen, pitää myös saada aikaa vaikutusten arviointiin. Palautteita henkilöstöltä ja perheiltä kerätään aktiivisesti ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksessa tehdään uusia toimintasuunnitelmia ja ratkaisuja lasten ja henkilöstön terveyden ja edun mukaisesti.
Keskustelun jälkeen tekninen johtaja teki muutetun päätösehdotuksen:
Kuhmon kaupunki kiittää aloitteen tekijöitä aloitteesta ja yhtyy osittain aloitteeseen.
Elinvoimavaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että varhaiskasvatuksen tilojen suhteen edetään Kuhmon kaupungin kiinteistöstrategian mukaisten kiinteistöjen pitkän tähtäimen suunnitelmien (PTS) ja kiinteistöstrategian valmistelevan työryhmän ehdotusten pohjalta tehtyjen päätösten mukaisesti. Kiinteistöstrategiatyöryhmä tulee tutustumaan nopealla aikataululla varhaiskasvatuksen tiloihin ja paikalle kutsutaan asiantuntijoiksi varahaiskasvatuksen johtoa.
Perusteluina esitetään, että Kuusenkuiskeen kiinteistössä tehtyjen korjaustoimenpiteiden johdosta kaupungin tilapalvelut ja varhaiskasvatus toteaa, että päiväkodin tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Väestöennusteen mukaisesti nyt käytössä olevien päiväkotien paikkamäärät ovat myös riittävät. Tästä johtuen Kuhmon varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja tulevaan väestöennustepohjaan verraten, uusien tilojen rakentamista tulee arvioida harkiten. Kohteissa suoritettuihin remonttien vaikutuksiin mm. sisäilman suhteen, pitää myös saada aikaa vaikutusten arviointiin. Palautteita henkilöstöltä ja perheiltä kerätään aktiivisesti ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksessa tehdään uusia toimintasuunnitelmia ja ratkaisuja lasten ja henkilöstön terveyden ja edun mukaisesti.
Päätös Elinvoimavaliokunta yksimielisesti hyväksyi teknisen johtajan muutetun päätösehdotuksen.
Khall 31.01.2023 § 27
Valmistelija Tilapalvelupäällikkö Harri Piirainen puh. 044 725 5257.
Varhaiskasvatuksen johtaja Niina Kähkönen puh. 044 7255317.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti
Päätösehdotus
Kuhmon kaupunki kiittää aloitteen tekijöitä aloitteesta ja yhtyy osittain aloitteeseen.
Varhaiskasvatuksen tilojen suhteen edetään Kuhmon kaupungin kiinteistöstrategian mukaisten kiinteistöjen pitkän tähtäimen suunnitelmien (PTS) ja kiinteistöstrategian valmistelevan työryhmän ehdotusten pohjalta tehtyjen päätösten mukaisesti. Kiinteistöstrategiatyöryhmä tulee tutustumaan helmi-maaliskuussa varhaiskasvatuksen tiloihin ja paikalle kutsutaan asiantuntijoiksi varhaiskasvatuksen johtoa.
Kuhmon varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja tulevaan väestöennustepohjaan suhteutettuna, uusien tilojen rakentamista tulee arvioida harkiten. Kohteissa suoritettuihin remonttien vaikutuksiin mm. sisäilman suhteen, pitää myös saada aikaa vaikutusten arviointiin. Palautteita henkilöstöltä ja perheiltä kerätään aktiivisesti ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksessa tehdään uusia toimintasuunnitelmia ja ratkaisuja lasten ja henkilöstön terveyden ja edun mukaisesti.
Kuusenkuiskeen kiinteistössä tehtyjen korjaustoimenpiteiden toteuduttua kaupungin tilapalvelut ja varhaiskasvatus toteaa, että päiväkodin tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Väestöennusteen mukaisesti nyt käytössä olevien päiväkotien paikkamäärät ovat myös riittävät.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Khall 07.02.2023 § 42
Kaupunginhallitus täsmentää 31.1. käsittelyssä ollutta valtuustoaloitetta siten, että vastaus aloitteeseen saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti
Päätösehdotus
Kuhmon kaupunki kiittää aloitteen tekijöitä aloitteesta ja yhtyy osittain aloitteeseen.
Varhaiskasvatuksen tilojen suhteen edetään Kuhmon kaupungin kiinteistöstrategian mukaisten kiinteistöjen pitkän tähtäimen suunnitelmien (PTS) ja kiinteistöstrategian valmistelevan työryhmän ehdotusten pohjalta tehtyjen päätösten mukaisesti. Kiinteistöstrategiatyöryhmä tulee tutustumaan helmi-maaliskuussa vahaiskasvatuksen tiloihin ja paikalle kutsutaan asiantuntijoiksi varhaiskasvatuksen johtoa.
Kuhmon varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja tulevaan väestöennustepohjaan suhteutettuna, uusien tilojen rakentamista tulee arvioida harkiten. Kohteissa suoritettuihin remonttien vaikutuksiin mm. sisäilman suhteen, pitää myös saada aikaa vaikutusten arviointiin. Palautteita henkilöstöltä ja perheiltä kerätään aktiivisesti ja sen mukaisesti varhaiskasvatuksessa tehdään uusia toimintasuunnitelmia ja ratkaisuja lasten ja henkilöstön terveyden ja edun mukaisesti.
Kuusenkuiskeen kiinteistössä tehtyjen korjaustoimenpiteiden toteuduttua kaupungin tilapalvelut ja varhaiskasvatus toteaa, että päiväkodin tilat ovat terveelliset ja turvalliset. Väestöennusteen mukaisesti nyt käytössä olevien päiväkotien paikkamäärät ovat myös riittävät.
Kaupunginhallitus päättää vastata valtuustoaloitteeseen em. tavalla ja saattaa vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja samalla esittää kaupunginvaltuustolle tämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 20.02.2023 § 17
131/00.02.00/2022
Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |