Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kuhmon kaupungin sijoitussuunnitelma

 

Khall 21.12.2022 § 353 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Eija Jansson, puh. 044 725 5223

 

Kuhmon kaupunki perusti valtuuston 21.2.2002 päätöksellä § 18 kehittämisrahaston, jonka alkupääoma oli 12.500.000,00 euroa. Rahaston tarkoituksena on edistää Kuhmon elinkeinoelämää, vetovoimaisuutta ja varmistaa Kuhmo-strategian mukaisten peruspalveluinvestointien rahoitusta. Rahastoa voidaan kartuttaa tilinpäätöksen yhteydessä tilikauden tuloksen sallimissa rajoissa vaihtuviin vastaaviin kirjattujen sijoitusten tuotolla. Rahaston varat on sijoitettu rahoitusarvopapereihin kirjattuihin sijoituksiin rahamarkkinoille. Rahaston hallinnoinnista vastaa kaupunginhallitus.

 

Varat ovat vastapainona kaupungin lainakannalle. Tavoitteena on, että pääosa varoista sijoitetaan tuottavasti ja turvaavasti kaupunginvaltuuston hyväksymien sijoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti ja sen hyväksymän sijoitussuunnitelman mukaisesti.

 

Kuntalain § 14 mukaan kunnanvaltuusto vastaa varallisuudenhoidon sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteista.

 

Kuhmon kaupungissa kaupunginvaltuusto on vastannut rahoitusarvopapereiden sijoitusallokaation hyväksymisestä, mutta kaupungilla ei ole olemassa valtuuston hyväksymää sijoitussuunnitelmaa. Nyt laaditussa sijoitussuunnitelmassa määritellään:

-          sijoitustoiminnan päätöksenteko, valtuudet ja vastuut

-          sijoitustoiminnan järjestäminen

-          yleiset sijoitusperiaatteet

-          sijoitustoiminnan tavoitteet

-          markkinanäkemyksen muodostaminen ja käytettävät omaisuuslajit

 

Sijoitussuunnitelman hyväksymisen jälkeen se ohjaa kaupungin sijoitustoimintaa. Sijoitussuunnitelma toimitetaan kaupungin salkunhoitajien käyttöön.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti

 

Päätösehdotus

 Kaupunginhallitus käy asiasta keskustelun ja palauttaa asian valmisteluun. Asia käsitellään uudelleen tammikuussa.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Khall 31.01.2023 § 23 

 

 

Valmistelijat talousjohtaja Eija Jansson ja hallintojohtaja Juhana Juntunen p. 044 725 5222

 

Kuhmon kaupunginhallitus käsitteli sijoitussuunnitelmaa kokouksessaan 21.12.2022 § 353. Tuolloin asia päätettiin palauttaa valmisteluun. Esittelyssä olleen sijoitussuunnitelmaluonnoksen osalta hallitus kävi keskustelua kohdan "4.4 Sijoitussuunnitelman vastuullisuus"-osiosta. Vastuullisuus-periaatetta pyydettiin tarkastelemaan ja määrittelemään uudelleen.

 

Tammikuun 2023 aikana salkunhoitajien asiakasvastaavat ja vastuullisuusasioista vastaavat sekä kaupungin vastuulliset viranhaltijat ovat käyneet yhdessä läpi sijoitustoiminnan vastuullisuusperiaatteen kirjaamista ja muotoilleet sen seuraavaan muotoon:

 

"Kuhmon kaupungin harjoittamassa sijoitustoiminnassa on otettava huomioon julkisyhteisöön kohdistuvat yhteiskunnalliset velvoitteet ja julkishallinnossa hyväksyttävät toimintaperiaatteet.

 

Vastuullinen sijoitustoiminta huomioi ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan, sekä kestävän kehityksen. Näihin sisältyy myös mm. ihmisoikeuksien noudattaminen, tasa-arvon ja lapsityövoiman käytön estäminen, sekä työelämän perusoikeuksien noudattamien.

 

Sijoituskohteen toimiala tai toimintatavat eivät saa olla ristiriidassa kaupungin tehtävien ja toimintaperiaatteiden kanssa.  Sijoituskohteen eettisyys ja vastuullisuus arvioidaan mahdollisuuksien mukaan ennen sijoituksen tekemistä. Sijoituskohteen valinnassa käytetään taloudellisten perusteiden lisäksi muun muassa ns. negatiivista ja positiivista arvottamista, sekä 'paras luokassaan' -menetelmää. Lisäksi apuna voidaan käyttää vastuullisuuden huomioivia sijoitusindeksejä. Palveluntarjoajilta edellytetään YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden hyväksymistä.

 

Sijoituskohteista suljetaan pois kiistanalaisten aseiden valmistus 0 % liikevaihtorajalla, sekä tupakanvalmistus 5 % liikevaihtorajalla. Lisäksi vältetään sijoituksia kohteisiin, joiden liikevaihdosta yli 5 % tulee uhkapelitoiminnasta tai aikuisviihteen valmistamisesta. Varainhoitajien tulee myös seurata, että sijoituskohteissa ei ole erittäin vakavia lapsityövoimarikkomuksia, ja että sijoituskohteet eivät riko yleisesti hyväksyttyjä kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita, kuten YK:n Global Compact:in periaatteita, YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita tai OECD:n toimintaohjeissa monikansallisille yrityksille määriteltyjä periaatteita. Indeksirahastojen ja vastaavien tuotteiden osalta tällä hetkellä hyväksytään se, ettei kaikkia poissulkemisia voida niissä välttämättä huomioida. Käytettäviltä tuotteilta edellytetään kuitenkin läpinäkyvyyttä ja varainhoitajan tulee rajata niistä johtuvat altistumiset pieniksi."

 

Nyt tarkennettu sijoitussuunnitelma ottaa huomioon julkisyhteisöön kohdistuvat yhteiskunnalliset velvoitteet ja julkishallinnossa hyväksyttävät toimintaperiaatteet.

Laaditun sijoitussuunnitelman mukainen sijoitustoiminta huomioi ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan, sekä kestävän kehityksen. Sijoitussuunnitelma jaetaan kaupungin varainhoitajille ja ne ovat velvolliset sitä noudattamaan varainhoitotyötä tehdessään.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti

 

Päätösehdotus

 Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan liitteenä olevan Kuhmon kaupungin sijoitussuunnitelman ja esittää kaupunginvaltuustolle sen hyväksymistä.

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Kvalt 20.02.2023 § 14  

803/02.05.06/2022  

 

  

 

Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa