Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuhmon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuhmo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Valtuustoaloitteiden käsittelyn tilanne

 

Khall 17.01.2023 § 16 

 

 

Valmistelija Lisätietoja antaa hallintojohtaja Juhana Juntunen p. 044 725 5222.

 

Kaupunginvaltuutetut ovat jättäneet liitteen mukaiset valtuutettujen aloitteet, joita ei käsitelty vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

Hallintosäännön 120 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kaupungin johtoryhmässä on 19.12.2022 sovittu keskeneräisten aloitteiden valmistelusta.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Määttä Tytti

 

Päätösehdotus

 Kaupunginhallitus päättää saattaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi valtuustoaloitteiden käsittelyn tilanteen. Liitteissä olevia aloitteita ei käsitelty vuoden 2022 loppuun mennessä. 

 

Päätös Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Kvalt 20.02.2023 § 13  

13/00.02.00/2023  

 

  

 

Päätös Kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa